Alfa Romeo yrittää nousta uuteen kukoistukseen uuden Giulian ja Stelvion myötä, toivottavasti siinä onnistuen. Varsinkin Giulian muotoilu on jälleen kohdallaan, vaikka ulkoasuun ja sisustaan on lainattu elementtejä parhaista saksalaiskilpailijoista.

Tavallisen version rinnalla on jälleen tuttu neliapilalla koristeltu malli, tutummin Quadrifoglio. Se tarjoaa nyt 510 hyvää syytä uuden Alfan ostoon.

Kun neliapilan käynnistää aamulla pysäköintihallin nurkassa, kuusisylinterisen pauhu täyttää lähitienoon. Ulkoasu on BMW:n ja Mercedeksen kilpailijoihin verrattuna hillitympi eikä Alfa korosta itseään liikaa. Takaviistosta neljä isoa putkenpäätä, pieni hiilikuituinen lippa sekä porrasperään hurjan kokoinen diffuusori paljastavat mallin todellisen luonteen. Hämärässä parkkihallissa tavanomaiselta näyttävä Rosso Competizione -ulkoväri pääsee kuitenkin oikeuksiinsa vasta kirkkaassa auringonpaisteessa.

Hiljalleen käyntiääni rauhoittuu ja on aika lähteä liikkeelle.

Tuttu DNA-ajotilavalitsin eksyy mieluiten ylimääräiseen RACE-tilaan, jolloin pakoputkiston läpät aukeavat ja ahdetun V6:n äänestä pääsee nauttimaan kokonaisvaltaisesti. Italialaiseen tyyliin kompromisseja ei ole tehty – samalla autosta katoaa ajonvakautus, luistonesto, törmäysvaroitin sekä digitaalinen nopeusnäyttö.

Ilmeisesti turhia kaikki, kun on tarkoitus ajaa kovaa. Eikä Alfan insinööri kovin väärässä olekaan – tosin kadulla ajettaessa nopeusnäyttö olisi varsin käytännöllinen. Quadrifoglio tuntuu kilpailijoihin verrattuna yksinkertaisuudessaan kuin perinteiseltä suurikaliiperiselta tykiltä digitaalisen sodankäynnin aikakaudella.

2,9-litrainen V6 puhisee kahden ahtimen voimin jo 2 000 minuuttikierroksen jälkeen. Maksimivääntö saavutetaan 2 500 kohdalla, jolloin myös etenemishalut ja meteli kasvavat selvästi. Pirellin rataorientoituneista ja 285 millimetriä leveistä takarenkaista huolimatta kylmillä kumeilla tulee olla tarkkana. Moottorin tuottama 600 newtonmetrin vääntömomentti ja tiukka takatasauspyörästön lukko saavat aikaan puolitahattomia lipsahduksia takarenkaiden ja tienpinnan välissä.

Renkaiden lämmettyä meno on hurjaa, mutta samalla myös hyvin tasapainoista. Quadrifogliolla ajaminen tuntuu kuin tanssilta. Alfa selviää mutkista suurella nopeudella ja kaasua avaamalla on helppoa tasapainotella ulos kurvista. Toki halutessaan auton saa myös reiluun luisuun pienen ohjausliikkeen ja kaasun yhdistelmällä.

Alustan toiminta on mainiota tienpinnasta riippumatta. Pehmeämpi jousitusasetus sopii hyvin suomalaiselle tiestölle. Tällöin alusta on jämäkkä, mutta nielee silti isommat heitot ja tienpinnan terävät kuopat erinomaisesti.

Yhdistelmä tuntuu erinomaiselta rata-ajoa ajatellen. Samalla leikkisä mutta vauhdikas Alfa on aidosti nopea – tämän osoittaa jo 7:32 aikaan ajettu kierros Nürburgringillä.

Moottori vetää poikkeuksellisen mainiosti aivan 7 000 minuuttikierroksen punarajalle saakka. Tarjottu 510 hevosvoiman huipputeho saavutetaan 500 kierrosta aiemmin neulan osoittaessa 6 500:n kohdalle. Vauhti kasvaakin pienelle perhesedanille lähes ennennäkemättömään tapaan – täyskaasulla pidon rajoilla keikistelevä kakkosvaihde riittää sopivasti suomalaiseen moottoritienopeuteen saakka.

Onneksi myös auton hidastamiseen on panostettu. Kuitupitoista ruokavaliota arvostavan kannattaa tarkistaa Alfan lisävarusteiset jarrut. Pizzeria-kokoluokkaa edustavat hiilikuitukeraamiset etulevyt ovat halkaisijaltaan 390-milliset ja takalevyt 30 milliä pienemmät.

Mikäli 1580 kiloinen perheauto ei näiden avulla pysähdy, vika on todennäköisemmin jossain muualla. Jarrut toimivat mainiosti myös kylmänä, ja niiden poljintuntuma lähentelee erinomaista, joskin liikematka voisi olla vielä aavistuksen nykyistä lyhempi.

Vatsan hyvinvointiin on kiinnitetty huomiota myös sisätiloissa – hiilikuitusomisteita löytyy ympäri ohjaamoa ohjauspyörästä alkaen. Lisävarusteiset Sparcon urheiluistuimet ovat niin ikään hiilikuiturungolla varustetut. Istuimien tukevuus ja ulkonäkö ovat mainioita, mutta ajoasennon viimeistelevää reisiosan korkeus- ja pituussäätöä jää kaipaamaan.

Hallintalaitteet sijaitsevat hyvillä paikoilla. Ohutkehäinen ratti on miellyttävä pitää kädessä ja tarjoaa hyvin tuntumaa tienpinnan tapahtumiin. Ainoa suurempi moite tulee kuusivaihteisen manuaalivaihteiston tahmeudesta kylmänä. Vartin ajomatkan jälkeen vaihteisto toimii onneksi jo hyvin notkeasti.

Kaiken kaikkiaan Giuliasta – ja erityisesti neliapilamallista – on vaikea keksiä pahaa sanottavaa. Se tarjoaa kaksi kertaa kalliimmista urheiluautoista tuttua raakuutta perheautomaiseen sedaniin ja helppoon ajettavuuteen paketoituna. Lopputulos on ajoneuvoluokan onnistunein.