Automyynti ei tunnetusti ole vetänyt viime vuosina mitenkään erityisen railakkaasti. Viime vuonna Suomessa ensirekisteröitiin 103 450 henkilöautoa. Myynnin trendi on ollut laskeva käytännössä kymmenen vuoden ajan. Harvoja viime vuosien voittajia, tai ainakin keskivertoa paremmin pärjääviä ovat premium-autot, joiden asiakkaat ovat kenties paitsi varakkaampia, myös statustietoisempia. Kulutusesineinä autoihin suhtautuvien tilanne selittynee osittain taloudellisella tilanteella. Tiukahkossa taloustilanteessa uusi auto ei välttämättä tarjoa tarpeeksi vastinetta rahalle. Syitä matalille myyntimäärille ja jatkuvasti nousevalle ajoneuvon keski-iälle on pohdittu… Lue lisää
Suomen kesän pituudesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ainakin lähes joka viikonlopulle löytyy menoa. Autoharrastajille tilanne on yllättävän hyvä. Jos haluaa kiertää kaikki mahdolliset tapahtumat ei turhaa aikaa kissanristiäisille tai muille sukujuhlille juuri jää. Kauden ensimmäinen, mutta ei lainkaan pienin tapahtuma on 3. – 4. toukokuuta Lahdessa pidettävä Classic Motorshow. Erityisesti vähän vanhemman kaluston esittelyyn keskittyvän näyttelyn teema vuonna 2014 on “Unelmia”, joten näytillä lienee paljon tavallista harvinaisempaa kalustoa perinteisten harrastekerhojen… Lue lisää
Talvi on aina synkkää aikaa autoharrastajan kannalta, sillä pimeä, jää ja suola tekevät leppoisasta harrastamisesta pahimmillaan sietämätöntä, unohtamatta tietenkään kylmää ja talvirajoituksia. Tänä vuonna myös lumen ja jään hilpeät puolet jäivät eteläisessä Suomessa vain muutaman viikon mittaisiksi.