Uusien autojen muotoilusta

”Nykyään kaikki autot näyttävät samalta” fraasi on keksitty luultavasti samoihin aikoihin kun Karl Benzin Patent-Motorenwagen (vm. 1886) sai seuraajan. Aika toki kultaa muistot, ja usein menneiltä ajoilta eniten säilyy juuri kauniita tai muuten mielenkiintoisia autoja.
”Tuulitunnelit tekevät autojen muotoilusta yhteneväisiä” on toinen yleinen väittämä. Kuitenkin jo 20-30 -luvuilla alkanut nk. streamlining suunnittelufilosofia perustui ilmanvastuksen minimointiin, ja vaikutti vahvasti etenkin aikansa prototyyppien ulkonäköön. Laajassa mittakaavassa sarjatuotantoautojen ilmanvastukseen alettiin kiinnittää huomiota kuitenkin vasta 80-luvulla, jos alan pioneerejä kuten Citroënia tai Tatraa ei huomioida.
Tämän päivän tekosyy muotoilulle on turvallisuus, etenkin jalankulkijoita tulee huomioida jättämällä tarpeeksi tilaa konepellin ja moottorin väliin. Vaatimus johtaa usein hieman pullonokkaiseen ulkoasuun, kuten muutoin varsin näyttävästä CLS:stä (W218) voi havaita. Kieltämättä vahvasti menneiltä vuosikymmeniltä parantunut turvallisuus paksumpine matkustamon pilareineen ja pallomaisempine muotoineen estää ohuen kauniit pilarit ja kevyet kattolinjat, jotka tekevät esimerkiksi Lancia Fulviasta tai Alfa GTV:stä niin siron näköisen.
Italialaisista puheen ollen, mitä on käynyt legendaarisille muotoilutoimistoille Pininfarinalle, Italdesign Giugiarolle tai Bertonelle? Pininfarinan logo on näinä päivinä itsestäänselvyys uuden Ferrarin kyljessä, mutta käsi sydämellä, milloin Ferrari on viimeksi tehnyt todella kauniin auton? F355? 456? Tuskin 612 Scaglietti. Talousvaikeuksissa paininut muotoilulegenda ilmeisesti myös vaihtoi osan kunniastaan käteiseen vuosituhannen vaihteessa. Muistuuko mieleen Hyundai Matrix? Myös moni muu etelä-korealainen tai kiinalainen auto on kantanut Pininfarinan logoa kyljessään.
Italdesign Giugiarolla menee paremmin. 2010 se liitettiin VAG-konserniin, mikä voi selittää konsernin tasaisen, joskin yllätyksettömän suorittamisen muotoilussa. Bertonella taas toistaiseksi viimeinen sarjatuotantoon päätynyt auto näyttäisi olevan 2003 Alfa GT, jos vuoden 2009 Chevrolet Niva unohdetaan.
Ulkopuolisten, usein yhden henkilön ympärille rakentuneiden, studioiden sijaan valtaosa autonvalmistajista muotoillee autonsa suurissa komiteoissa, joissa kompromissit pääsevät helposti läpi. Katsokaa vaikka tulevan BMW 3-sarjan GT:n kuvia. Eikö kenelläkään päätäntävaltaisella ollut pokkaa sanoa, että yrittäkää vähän enemmän?