Ajakaamme.net 
Maailman paras tie talvella
Maailman parhaaksi tieksi kehuttu Route Napoleon kiemurtelee Ranskan Grenoblesta aurinkoiselle Välimerelle turkoosien vuoristopurojen välissä. Virallisemmin N85 numerolla kulkevaa reittiä ovat käyttäneet lukuisat kansainväliset autolehdet testeissään, kuuluisimpana kenties brittiläinen Evo magazine. Harvemmin kuulee tietä N85 testattavan talvella. Onko se ylipäätään mahdollista?
Tarina sijoittuu tammikuulle 2014, jolloin lähdimme tyttöystäväni kanssa matkaan silloisesta asuinpaikastamme Stuttgartista. Aikaa reissulle oli ainoastaan vajaa viikko, joten pieni kiirehtiminen oli paikallaan. Kahdessa päivässä Stuttgartista Antibesiin on ajettavissa ilman ongelmia, mutta tarkoittaa sitä, että autossa on istuttava aamusta iltaan. Sisteron on erinomainen kylä majoittumiseen reitin varrella. Perillä on paljon vaihtoehtoja Nizzasta Monacoon.
Matka Route Napoleonin alkupisteeseen Grenoblen kaupunkiin ei ole Stuttgartista millään tavoin erityinen, vaan tarkoituksena on taittaa pätkä mahdollisimman nopeasti moottoriteitä pitkin. Toki upeita reittivaihtoehtoja tältäkin väliltä löytyy, jos on enemmän aikaa käytettäväksi. Pakollinen huoltoasemapysähdys Ranskan puolella tuottaa positiivisia mielleyhtymiä: bensissafka on selvästi keskimääräistä parempaa ja autokantakin mielenkiintoista.
Grenobleen pääsy saa vatsan täyteen perhosia. Tästä Route Napoleon todella alkaa. N85 -merkit opastavat oikeaan suuntaan, joskin ilman navigaattoria voi toisinaan olla hankalaa pysyä reitillä. Maisemat muuttuvat välittömästi. Vuoristojen huiput näkyvät horisontissa, ja kyllähän korkeuserot välittyvät tiestöönkin. Grenoblesta eteenpäin tie on pääosin varsin suoraa. Rehellisesti sanottuna ensimmäinen etappi on hienoinen pettymys. Pimeys tulee pian ja ajopäivä venähtää varsin pitkäksi.
Myöhään illalla saavumme kuitenkin yösijan luokse Sisteronin kaupunkiin Route Napoleonin puolivälin tienoille. Paikoitellen reitillä oli jo parempiakin merkkejä ilmassa, mutta maailman parhaasta tiestä ei voi puhua. Onneksi Sisteroniin saapuminen nostaa leveän hymyn huulille. Kaupunki linnoineen on upea. Majapaikkamme sijaitsee korkealla, ja kävelemme tyttöystäväni kanssa alas kaupunkiin syömään. Avonainen ravintola löytyy vielä ja ruoka on hyvää.
Seuraava aamu tarjoilee miellyttävän herätyksen, vaikka keli onkin harmaa. Jännitys on tiukassa. Tänään selviää pääsemmekö rannikolle Route Napoleonia pitkin. Lumiketjut on pakattu tavarasäiliöön, mutta ne eivät auta, mikäli tie on suljettu. Edes internet kun ei tarjonnut yksiselitteistä vastausta arvoitukseen.
Sää ei varsinaisesti tunnu suosivan. Vesisade kestää lähes koko päivän, joten kattoluukku on pidettävä tänään kiinni. Vesi lienee yleinen elementti täälläpäin tammikuussa. Tiestö paranee kuitenkin huomattavasti. Nyt ymmärrän, miksi tätä kehutaan maailman parhaaksi. Asfaltti soljuu vauhdikkaasti BMW:n alla. Myös neulansilmiä löytyy, mutta jatkuvista mutkista huolimatta matkavauhti pysyy reippaana. Tie ei ole liian syheröinen. Se vie jälleen ylöspäin ja yli kilometrin korkeudessa kulkeva Col Bayard näyttää olevan auki. Täältä tullaan Côte d’Azur, eikä lumiketjuja tarvita.
Tien päätepisteenä toimii Antibes, vaikka todellisuudessa Herra Napoléon Bonaparte marssi reitin juuri päinvastaiseen suuntaan. Ensimmäinen kosketuksemme perille päästyämme on joulukoristeltu keskusta tekolumineen, mutta tämä kylä tarjoaa todellisuudessa paljon muuta. Se on juuri sellainen jollaiseksi Rivieran voisi kuvitella: tyylikkäitä kahviloita, vanhahtavia Etelä-Eurooppalaisia rakennuksia ja upeita rantoja – ainoastaan turistit puuttuvat. Täällähän on rauhallista, ja sekös miellyttää suomalaista.
Côte d’Azurin autokanta on hyvin vaihtelevaa. Kaduilla saattaa nähdä vanhoja klassikosportteja Porscheista ja Ferrareista MGB:hen, S-sarjan Mercedes-Benzin kaltaisia arvoautoja, mutta myös paikallisia käyttöautoja rättisitikasta Lada Nivaan. Monacossa tuli myös nähtyä huonoiten nimetty superauto Ferrari La Ferrari. Juuri mainittu Monaco olikin täynnä väkeä. Liikenneruuhka yhdistettynä erittäin sekaviin liikennejärjestelyihin ja määränpään puuttumiseen piti visiitin hyvin lyhyenä. Paikka on toki hieno, mutta suosittelen varaamaan reilusti rahaa ja hotellin Monacon keskustasta huippukokemuksen varmistamiseksi. Taisimme tosin myös osua hieman huonona iltana paikalle.
Ja kun on kerran Ranskan rannikolle asti vaivautunut, niin olisi järjetöntä jättää samalla käymättä Nizzassa. Kaupungin keskusta ei siellä ollessa vaikuta niin ihmeelliseltä, mutta lähtiessä nousemaan ylöspäin kohti Monacoa ymmärtää helposti tarunhohtoisen maineen. Maisemat ovat upeita turkoosinvärisine vesineen, vehreine palmuineen ja kiemurtelevine rantaviivoineen. Useat näköalatasanteet ovat saaneet rakennuslupansa syystä, näillä kannattaa viettää muutama kiireetön hetki.
Paluumatka on yhtä nautintoa. Takana on upea loma rannikolla. Tiedossa on, että tiet ovat auki, eikä lumiketjuja tarvita. Olemme sopineet saapuvamme majoitukseen iltamyöhään. Jäljellä on vain eräs maailman parhaista teistä. Tällä kertaa aurinkokin paistaa. Luntakin lopulta löytyy, mutta tiellä sitä ei ole. Kuusi sylinteriä laulavat lähes koko ajan hieman liian pientä vaihdetta käyttäen. Kattoluukku on auki, ja aurinko laskee hitaasti selän taakse. Muutama valokuva on vielä saatava muistoksi, muuten ei maltakaan pysähtyä.
Tie soljuu upeasti ylöspäin ja olen saanut rytmistä kiinni. E36-korin BMW tuntuu sopivan tasapainoiselta jopa keski-eurooppalaisilla talvirenkailla. Route Napoleonin taika on siinä, että tie ei ole liian syheröistä kuten useat Alppeja ylittävät upeat reitit ovat. Neulansilmiä löytyy, mutta sopivaan tahtiin, jottei ajamisen rytmi katoa. Vauhti pysyy yllä. Maailman paras tie on käsite samalla tavalla kuin maailman paras ravintolakin – ei sellaista ole olemassakaan. Sellainen titteli kuitenkin aina jollain on, usein monella samaan aikaan. Tien ajaminen on kokemus, joka koostuu mielentilasta, säästä, autosta, seurasta ja omista ajotaidoista. Ei ole kuitenkaan väärin mainostaa tätä tietä maailman parhaana. Siellä joukossa se varmasti on.
Itse Napoleon marssi reitin halki maaliskuussa, joten ei talvi missään nimessä väärä aika tien kokemiselle ole. Vesisateen riski on toki suurempi ja lumiketjut lienee hyvä pakata mukaan, mutta toisaalta turisteja on huomattavasti vähemmän. Itse suorastaan suosisin kevättä tai alkukesää juuri viimeisimmästä syystä. Reissu antoi todella paljon, joista päällimmäisinä muistoina ystävystyminen ranskalaiseen autokantaan, maisemiin, ruokaan ja ennen kaikkea tiestöön. Ensi kerralla täytyy kylläkin vierailla rajan toisella puolella: Italian San Remossa.
Ajakaamme.net 