Bensa vai diesel, etu- vai takaveto, nasta vai kitka. Samanlainen mustavalkoinen jaottelu istuu muihinkin arkikeskusteluihimme melko hyvin. Autopelien kohdalla vastaava kysymys on yleensä simulaatio vai arcade? Osan mielestä autopelien tehtävä on simuloida ajamista mahdollisimman tarkasti, toisten mielestä tarkoitus pitää hauskaa ajamisen ympärillä.

Tällä kertaa tarkastelussa oleva Driveclub (PlayStation 4) haluaa ikään kuin astua sivuun koko kiistasta ja lähestyä aihetta ajanvieton kannalta: tärkeintä olisi harrastaa virtuaaliautoilua omien kavereiden kesken. Karman lakien mukaisesti tälläinen väittelystä kieltäytyminen palkitaan molempien leirien paheksunnalla.

Driveclubissa ajatuksena on päästä nauttimaan eksoottisista urheiluautoista porukalla, jolloin ensimmäiseksi haasteeksi muodostuu oman virtuaaliautoiluklubin löytäminen tai perustaminen. Ilmankin tosin voi pelata, mutta osa autoista ja loputtomasta tilpehööristä aukeaa vasta klubiin kuulumisen myötä ja klubitasojen kertyessä. Ilmeisesti jossain vaiheessa tarkoitus on päästä ajamaan myös klubien välisiä kisoja, mutta joka tapauksessa tälläinen sosiaalisuuden tuputtaminen on suorastaan myrkkyä.

Autopelinä Driveclub on omituinen sekoitus arcademaista ajamista ja yllättävää itsensä vakavasti ottamista. Autovalikoima on siedettävän kattava Ministä McLaren P1:een, mutta aasialaiset ja amerikkalaiset autot loistavat poissaolollaan. Erikoisesti autoista ei kerrota suoritusarvoja edes viitteeksi, vaan kiihtyvyys ja ajettavuus on puristettu helposti verrattaviksi suorituskykypalkeiksi. Tästä johtuen autojen vastaavuudet ovat joskus hiukan erikoisia, kunnes huomaa kilpailujen kuminauhaefektin tasoittavan kaiken. Päässäsi ei siis ole vikaa mikäli Maserati GranTurismo MC Stradale (444hp) ei saa kiinni edes yli 200km/h nopeuksissa Alfa Romeo 4C:tä (237hp) kuin vaivoin.

Ajotuntumaltaan Driveclub on kepeän arcademainen eikä tarjoa mitään ihmeellistä onnistumisen riemua yksin ajettaessa. Myös driftaaminen tuntuu lähinnä käsijarrulla käynnistyvältä tuuripeliltä. Sinänsä kuitenkin perushyvä ajofiilis tosin kärsii kauttaaltaan jarrujen alitehoisuudesta ja tästä johtuvasta törmäilystä. Aliohjautuminen tuntuu välillä ylikorostetulta, vaikka pääosin autot ovatkin juuri niin ketteriä ja kiikkeriä kuin ne mielessään mieltää. Hienoimmat ajohetket kestävät yleensä liian lyhyen aikaa, sillä ne päätyvät nopeasti törmäilyyn ja pahimmassa tapauksessa kilpailun sotkevaan spinnaukseen.

Pelissä edetään keräämällä kokemuspisteitä esimerkiksi kilpailuissa pärjäämällä, ohittamalla ja driftaamalla. Kokemuspisteitä jaetaan myös klubin kanssa ja niitä vastaan aukeavat uudet autovaihtoehdot ja mahdollisuudet koristella autoa maalein ja tarroin. Myös Tour-yksinpelitila sisältää oman etenmisjärjestyksen, jossa yksittäisistä tapahtumista kerätään tähtiä suorittamalla osatavoitteita kilpailujen voitoista aina tietyn suoranopeuden ylittämiseen. Ilahduttavasti kaikkia kisoja ei tarvitse voittaa niiden suorittamiseksi.

Pelin alkutaipaleella serveriongelmat ovat olleet mittavia ja erilaiset nettiyhteyteen liittyvät toiminnot ovat käyttäytyneet miten sattuu. Päivitysten ja serverikapasiteetin myötä tilanne on nykyisin parempi. Moninpeli ei käynnisty kovin nopeasti mutta toimii kilpailujen osalta siedettävästi. Netistä ladattavat yksittäiset haasteet ovat nekin jo pääosin järjellisellä tasolla, eikä keskinopeushaasteissa tarvitse enää yrittää ylittää 11000km/h rajoja.

Ratojen suhteen Driveclubilla on kunnianhimoinen yritys. Suurin osa kisoista ajetaan katuradoilla, joko kaahaamalla maisemaa pisteestä pisteeseen tai kiertämällä kyläpahasen ympäri muutama kierros. Radat ovatkin pääosin hauskoja ja näyttäviä. Erityisesti pisteestä pisteeseen ajettaat radat ovat komeita ja päästävät ajamaan myös isoa kovaa pitkillä suorilla. Vuorokaudenajat vaihtuvat kauniisti kesken kilpailun, vaikka peli tuntuu välillä olevan pakkomielteinen sen suhteen, että kisat ajetaan loppuun öisin.

Driveclub kuitenkin suhtautuu omiin ratoihinsa mustasukkaisesti ja rankaisee mutkien loivankin leikkaamisen lisäksi myös aitoihin törmäilystä tai leveäksi ajamisesta. Pienemmistä törttöilyistä selviää sakolla omista kokemuspisteistä, isommista katoavat tehot useammaksi sekunniksi. Kuminauhaefektin ansiosta tosin kanssakilpailijat eivät välttämättä karkaa yhtään mihinkään tehorajoituksen aikana. Arvosteluaikana ilmestynyt päivitys hölläsi selkeästi ratarajoituksia, mutta peli on silti tarjoamassa radaltapoistumisresetointia pienestäkin leveäksi lipsauttamisesta, missä on itsessään rangaistusta yleensä riittämiin.

Ratatörttöilyjen lisäksi kokemuspisteitä verottavat kilpailijoihin törmäily ja Driveclubin maailmassa pelaaja on yleensä syyllinen jopa peräänajon uhrina. Sekä tekoäly että moninpelikisat päätyvät pahimmillaan melkoiseksi romuralliksi, autojen kerätessä näyttävästi kosmeettisia vaurioita pitkin kisaa. Suurin harmi törmäilyistä aiheutuu kiilaamisen ja spinnaamisen muodossa, typerän töytäisyn pilatessa välillä jopa useamman kisan turnauksen.

Ulkoasultaan Driveclub on kyllä hyvällä tolalla. Autot on mallinnettu sangen näyttävästi ulkoa, sisustojen jäädessä tästä hiukan jälkeen. Peli näyttää hyvältä ja pyörii tasaisesti. Päivityksen lisäämä photomode toimii myös kesken kilpailujen ja tarjoaa hyvät, joskin erikoisesti käyttäytyvät, kontrollit kuvan sorvaamiseksi kilpailun tuoksinnasta. Äänirintamalla Driveclub selviää niin ikään hyvin, sillä autojen äänet ovat osapuilleen oikein, joskin liian vaimeita ja värittömiä. Myös kanssakilpailijoiden autojen ääniä olisi hauska kuulla voimakkaammin. Valikoissa soiva soundtrack on Hybridin käsialaa ja antaakin sopivan energialatauksen virtuaaliselle kaasujalalle. Kilpailujen aikana musiikki ei oletuksena raikaa, sillä tekijät ovat halunneet antaa moottoriäänille tilaa. Asenteesta siis plussaa.

Sosiaalisuudesta ponnistava Driveclub yrittää tehdä moninpelin ja yhteisöllisyyden uudella tavalla mutta lokeroi samalla autot ja kilpailut vanhanaikaisesti eikä osaa pitää hauskaa letkeällä ajotuntumallaan. Painopiste tuntuu olleen autojen ulkonäössä ja jonkinlaisessa Sportscar Breakfast -henkisyyden hakemisessa. Viivan alle jäävä fiilis on kuitenkin se, että pelinkehittäjät pitävät autolehdistä ja foorumeista enemmän kuin itse autoista.

Driveclubista luvattu ilmaisversio PlayStation Plus -tilaajille on toistaiseksi jäissä epäonnistuneen julkaisun myötä, mutta aikanaan ilmestyessään lienee oikea väylä tutustua peliin. Tällaisenaan paketista riittää hupia arkiviikon illoiksi, mikä ei ole vastinetta rahoille. Horisontissa siintää jo reilusti lupaavampia autopelejä niin PlayStation 4:lle kuin muille alustoille.