Ferrari F430 F1 ’05

Ferrari F430

Helsingin keskustassa Kluuvikadulla, vain parikymmenen metrin päässä Pohjoisesplanadista, sijaitsee Karl Fazer Café. Vuonna 1995 kävelykadulla kahvilan edessä oli jotain, mikä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kahdeksan vuoden iästäni huolimatta havaitsin kohteen kaukaa. Lähempänä tunnistin auton sen pyöreämmistä sumuvaloista, sulavemmista ilmanottoaukoista ja etenkin parista pyöreitä takavaloja. Ihmisvilinän keskellä oli pysäköitynä Ferrari F355 Berlinetta. Sen väri oli Rosso Corsa, ja se oli ensimmäinen näkemäni Ferrari.

_MG_2713 _MG_2708

Kahdeksantoista vuotta myöhemmin viimeistelen kuvaussessiota venesatamassa. Pakkaan kameralaukun ja jalustan pois tieltä Mazdani tavaratilaan ja palaan lapsuuteni unelmiin. Punaisen auton ikkunalasi laskee muutaman senttimetrin ennen oven avautumista. Istahdan leveähkön oviaukon yli mustalle nahkaistuimelle ja katson ohjauspyörän keskellä olevaa logoa: musta hevonen ylväänä takajaloillaan pyöreällä, keltaisella taustalla.

_MG_2781

Pieni nykäys oikeanpuolimmaisesta lavasta kytkee ensimmäisen vaihteen ja F430 lähtee rauhallisesti eteenpäin. Juuri F355-mallissa Ferrari ensiesitteli robotisoidun F1-vaihteistonsa, jonka nousi suursuosioon mallien 360 Modena ja F430 aikana. Nykyisessä 458 Italiassa se on ainut vaihtoehto. Kauniin, pyöreällä vaihdekepinnupilla ja kulissiohjauksella varustetun käsivaihteiston paikka on Ferrarin historiassa.

_MG_2736

Toisaalta F1-vaihteisto sopii mainiosti Ferrarin pyrkimykseen tehdä käytettävämpiä autoja. Sellaisia, joilla on helpompaa kruisailla lämpimässä säässä rantabulevardilla näyttäytymässä. Merkin myyntimäärät ovatkin viimeisen vuosikymmenen ajan kasvaneet  suunnilleen samaa tahtia kuin tietoisuus ilmastonmuutoksesta on levinnyt, huolimatta tehtaan pyrkimyksistä pitää tuotantomäärät rajoitettuina. Jos varjopuolena on yksilöllisyyden väheneminen, voi positiivisena vaikutuksena pitää alentuneita ylläpitokuluja ja huomattavasti laajempaa tarjontaa käytettyjen markkinoilla. Ajettu F430 on toki yhä erittäin kallis auto, mutta kahdeksanvuotiaana se on kärsinyt jo suurimman arvonalennuksensa.

_MG_2748-Edit

Millainen auto F430 sitten on? Taajama-ajossa itse asiassa yllättävän vaivaton, varmasti rantabulevardillakin toimiva. Jokin ajofiiliksessä kuitenkin sotii kruisailua vastaan. On vaikea sanoa johtuuko se sisustasta, koneen luonteesta tai alustan toiminnasta, mutta hieman vastoin ennakko-odotuksiani F430 tuntuu hiljaa taustalla toivovan, että kuljettaja lopettaa katseiden keräämisen ja rupeaa ajamaan.

Räppänöiden avaaminen kakkosvaihteella tekee auton luonteen kerralla selväksi, kun tasokampiakselinen V8 herää välittömästi. Pakoäänet dominoivat 4.3-litraisen neliventtiilikoneen lähestyessä 483 hevosvoiman huipputehoa peräti 8500 rpm tuntumassa, kunnes robotisoitu kuusivaihteinen manuaalilaatikko lyö seuraavan pykälän sisään. Täyskaasulla vaihtoa ei ole siloteltu. Isku selkään ja taas mennään.

_MG_2539-Edit
 Ferrarin moottorin tavassa vetää kierroslukualueen läpi on jotain primitiivistä eloonjäämistaistelua muistuttavaa. Vaikka kone vetää täysin puhtaasti, kuulostaa se positiivisessa mielessä kamppailevan jokaista yksittäistä kierrosluvun nousua vastaan. Eloton tai turbiinimainen ovat adjektiiveja, joita moottoriosasto tuskin on kuullut edes ruokatunnilla. Vaikka olisin kaivannut pienen ripauksen imuääniä pakoäänien dominoimaan sinfoniaan, on moottorin luonteesta mahdotonta olla vaikuttumatta.

_MG_2700-Edit

Vaikka koeajopätkälle ei juuri mutka-ajoa sattunut, voi muutaman moottoritierampin perusteella arvella alustan ominaisuuksien olevan jossain ihan muualla kuin bulevardikruisailussa. Yllättävän vaivattoman luonteensa takia Ferrari F430 tuntuu autolta, jolla voi sään salliessa suorittaa kesän työmatkat tai jopa mökkireissut. Helposta ajettavuudesta ja säyseästä taajamakäytöksestä huolimatta Ferrari menisi täysin hukkaan katseiden kerääjänä bulevardilla. Se osaa näytellä uskottavasti shetlanninponia, mutta omaa sukuaan F430 on yhä voimansa tunnossa hyppäävä ori.

Suuret kiitokset koeajomahdollisuudesta Autopilotti.comille!

_MG_2798-Edit

Kiitokset kuvauspaikasta Akseli Gallen-Kallelan museolle!
http://www.gallen-kallela.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: