Kysyessä mielipidettä autosta kuulee usein kommentin ”hyvä ajaa”. Eikä ihme, sillä kunnes autonomiset ajoneuvot tulevat massatuotantoon, joutuvat autoihin välttämättömänä pahakin suhtautuvat käyttämään polkimia ja rattia. Mutta miten hyvä ajettavuus määritellään?

Olen pyöritellyt kysymystä pari viimeistä päivää uuden Audi S3:n ratissa. En epäile hetkeäkään, etteivät useimmat tien päällä liikkuvista olisi tyytyväisiä Audin ajettavuuteen. S3 etenee suuntavakaasti, ohjautuu tarkasti ja liikkuu tarvittaessa melkoisen ripeästikin kolmesataa hevosvoimaisen turbomoottorinsa voimin. Se myös mukautuu sopivasti kulloiseenkin ajotilanteeseen. Voisin suositella sitä kaikille tuntemattomille hyvänä autona ajaa.

Tästä huolimatta en voi olla jatkamatta, ettei S3 kaikessa saksalaisessa täsmällisyydessään ole järin inspiroiva ajolaite. Vaikka ajoasento on hyvä, peruskäytös varsin näppärää ja ajolinja tietyissä rajoissa kaasulla trimmattava, ei se onnistu herättämään puhdasta ajamisen riemua. Eikä nyt ole kyse perinteisestä ”Audit puskee” valittamisesta, vaikka sladissa menevä auto näyttääkin hienolle Top Gearissa. Tai Prisman parkkiksella bensalenkkareiden keskuudessa.

Mihin magia sitten on kadonnut? Kauan luulin sen johtuvan pyrkimyksestä tekniseen täydellisyyteen, jossa hiotaan pois kaikki herkulliset tunnelmaa rakentavat nyanssit.  Kolme päivää 911 Carrera 4S:n ratissa muutti mielipiteeni: Porsche hoiti arkiaskareet moitteettomasti, mutta auton karismaattisen bokserikutosen äänet ja pienistä hiotuista yksityiskohdista upeaksi kokonaisuudeksi rakentunut ajettavuus saivat auton tuntumaan erityiseltä.

Porsche unohtaen, inspiroivia ajajan autoja yhdistää yllättävän usein alisuoriutuminen jossain toisessa osa-alueessa. Tiedättehän temperamenttiset italialaiset savuamassa tien vieressä? Tai viikon satunnaisena päivänä sähköt hävittävä ranskalainen? Listaa voisi jatkaa loputtomiin: monia erinomaisia japanilaisia yhdistää mielikuvitukseton sisusta, ja britit ruostuvat. 

Vaikka suorannaista yhteyttä kaikilla osa-alueilla loistavan suoriutumisen ja ajettavuuden välillä ei ole, johtunee se valmistajan yrityskulttuurista. Osa merkeistä haluaa panostaa varmanpäälle tehtyyn kokonaisuuteen, josta on hiottu niin särmät kuin suurimman nautinnot pois. Toiset, etenkin italialaiset ja muinoin myös ranskalaiset, vähät välittävät jos yksittäinen osa ei ole kovin hyvin suunniteltu tai valmistettu, pääasia että auto provosoi kuljettajan tuntemaan tuntemaan itsensä Vataseksi.

Vaikka yksi viime aikojen riemastuttavimmista ajokokemuksistani tuli esteettömästi ajamisen iloon keskittyvän edelliskorin Renaultsport Clion ratissa, on vaikea sanoa voisinko valita Rellun hieman hillitymmän, mutta yhä lapsellisen hauskan Fiesta ST:n sijaan. Urheilullisten autojen maailmassa tunteen ja järjen kamppailu on kuitenkin lopulta lähinnä koomista. Uusi Corolla tarjoaisi parempaa luotettavuutta halvemmalla.

En kuitenkaan pistäisi pahakseni, jos Audin insinöörit laajentaisivat kojelaudan drive select -ajotilakantaisinta perinteisiä comfort ja dynamic -asentoja luovemmiksi. Ajoittain kliinisen toimivan S3:n voisi muuttaa terhakan pirteäksi ranskalaiseksi pikkuautoksi. Yksi hailea, jos se toisi mukanaan sisustaan nitinöitä ja mittaristoon aiheettoman varoitusvalon tunnelmaa luomaan.