Syksy on kenties eniten mielipiteitä jakava vuodenaika. Parhaimmillaan se esiintyy ruskan kauniina väreinä, pahimmillaan pakkasen puolelle laskevina lämpötiloina ja tielle levitettävänä suolana. Etenkin jälkimmäinen lienee useimpien harrasteautoilijoiden kutsuhuuto sulkea kesäauto talliin korroosiolta suojaan. 

Noin viikko sitten, lokakuun puolessa välissä, alkoivat ilmat näyttää synkemmiltä. Rauhassa kotona lauantai-iltaa viettäessäni sain ajatuksen käydä vielä yhdellä pitkällä ajelulla ennen MX-5:n talviteloille laittoa. Lyhyt googlaus reittivalinnan tekemiseksi ja herätyskello soimaan 6:15 sunnuntaiaamuna.

Herätyskellon hiljennettyäni hapuilin kännykkää yöpöydältä. Tarkistaessani lämpötilaa netistä osittain toivoin pakkasasteita ja tekosyytä jatkaa unta vielä neljällä tunnilla. Turha toivo, läheinen mittauspiste näytti neljää celsiusastetta, mikä oli samalla yön kylmin hetki. Pikasuihku, kevyttä ruokaa ja ulos.

Aamuinen länsiväylä oli muutamaa sunnuntai-aamuksi töihin komennettua laskematta aivan autio. Kirkkonummen saavutettuani yön pimeys alkoi vähitellen väistyä auringon tieltä, jonka laskettu aika oli kello kahdeksan tuntumissa. Vaikka taivaan peittänyt paksu pilviverho vei aamun valkenemiselta parhaan kauneutensa,  alkoi maailmaan tulvia valoa Lohjalle asti ehdittyäni. Ja hyvä näin, ajovalot eivät ole Mazdan vahvimpia puolia.

Lohjalta käänsin suunnan luoteeseen Sammattia kohti. Sen lähemmäksi Turkua en tohtinut, vaan käänsin kurssin tiukasti kohti pohjoista. Turun moottoritien alitettuani asfaltti muuttui varsin epätasaiseksi, mutta käännös Pusulaan johtavalle reitille toi toivotun parannuksen. Pusulan saavuttaessani ei aamusta ollut enää tietoakaan, aurinko paistoi juuri niin voimakkaasti kuin harmaan pilviverhon läpi pystyi.

Pusulasta tie vei lyhyesti Vihdin kautta Nummelaan, josta edelleen Veikkolaan. Kellon lähestyessä kymmentä alkoi taajamissa harvakseltaan liikkua muitakin autoja. Tiet pysyivät onneksi tyhjinä palatessani Kirkkonummen halki takaisin länsiväylälle.

Lopulta matkamittariin kertyi runsaat parisataa kilometriä perusmutkaista maaseutua. Ja mikä parasta, aikaisessa sunnuntaiajelussa tiet olivat vailla ristin sielua. Ei traktoreita, asuntovaunuja. Ei ainuttakaan  Nissan Qashqaita. Harvoin ajamisesta pääsee nauttimaan yhtä rauhassa.