Spoilerivaroitus: Need For Speed

Need For Speed

Spoilerivaroituksessa käsittelemme elokuvia, joissa on spoilereita.

Kaduilla kaahaminen on nykyaikaiselle Hollywoodille toistuva murheenkryyni. Aihepiiri on katsojia houkutteleva sekoitus nuorten alakulttuuria ja toimintaa, mutta kaahaamisen oikeuttamiseksi elokuviin täytyy ujuttaa moraalinen ylemmyys vaikka väkisin. Muutaman huumeseikkailun lisäksi erityisen suosittuja ovat olleet perheeseen ja lähipiiriin kohdistuvat suojelu- tai kostotarinat. Niin tälläkin kertaa.

Löyhästä autopelisarjasta aineksensa ammentava Need For Speed ei ole nimen lisäksi saanut vanhemmiltaan kuin tökerön juonen. Pikkukaupungissa autokorjaamoa pyörittävä Tobey Marshall (Breaking Badista tuttu Aaron Paul) on kotikylän kovimmaksi kehuttu rattimies (kuten me kaikki), mutta kohtalo ei vain ole suonut tilaisuutta todistaa taitoja isoissa kisoissa. Velkojen kaatuessa autokorjaamon perusjätkineen saapuu pelastamaan isänsä rahoilla kilpapiireihin noussut Dino Brewster (Dominic Cooper), jolla on houkutteleva tarjous: iso tukku rahaa, jos Tobey porukkansa kanssa rakentaa loppuun Carroll Shelbyn kesken jääneen Mustangin.

Diilin jälkeen Tobeyn ja Dinon välit kuitenkin palaavat tulehtuneiksi, ja ala-asteen näytelmäkerhosta kotoisin olevien käänteiden jälkeen Tobey löytää itsensä linnasta – tuomittuna rikoksesta, jota hän ei tietenkään tehnyt. Kun tarina jatkuu pari vuotta myöhemmin, on päähenkilön mielessä vain oikaista koettu vääryys hinnalla millä hyvänsä. Paras tapa tähän on tietenkin osallistua salaperäiseen De Leon -katukisaan, jossa voittaja saa kaikki autot itselleen.

Need For Speed

”…lyyäänkö veekasi tulille, lyyäänkö?”

Tökerön juonen lisäksi Need For Speedissä suorastaan tökkii juonen kannalta tärkeiden kohtausten kulku, sillä näyttelijät unohtavat vähäisetkin taitonsa heti, kun tarvitsisi sanoa jotain tärkeää. Onneksi juoni pysyy pääosin pois häiritsemästä roadmovien ja kaahaamisen sekoitusta. Myös De Leonin järjestävä gonahtanut nettiradiojuontaja/miljonääri Monarch (upeasti gonzoileva Michael Keaton) tajuaa katsojien kanssa tarinan hölmöyden, mutta ei anna kliseisyyden haitata oikeuden toteutumista. Sankarittarena toimiva Julia (Imogen Poots) on mukana lähinnä tuodakseen esiin sankarin ”hyvä jätkä” -statuksen ja tarjotakseen pakollisen romanssijännitteen lisäksi herttaista brittiaksenttia.

Entäs ne autot? Elokuvan sankariautona toimii edellä mainittu Shelbyn kesken jäänyt maaginen Mustang, jossa on scooppien ja vauhtiraitojen lisäksi kuulemma 900 hevosvoimaa. Muissa autorooleissa nähdään muun muassa Koenigsegg Agera R, Lamborghini Sesto Elemento, McLaren P1, Bugatti Veyron SS ja Saleen S7. Myös jenkkirautaa näkyy hiukan Pontiac GTO:sta alkaen, ja pienemmistä sivuosista voi tarkkana bongata Porsche 944:n ja E9-korisen BMW:n. Superautojen osalta valikoima on kiitettävän kunnianhimoinen, mutta muuten autovalikoima on kovin yhdysvaltalainen, erityisesti aasialaisten autojen loistaessa poissaolollaan.

Nyökkäyksenä aiempiin autoiluleffoihin drive-inissä pyörii Bullitt, ja onpa pari kohtausta lainattu lähes suoraan Gone In 60 Secondsistakin. Kosketus varsinaisiin autopiireihin jää kuitenkin ohueksi, hyvässä ja pahassa. Need For Speed pysyy suosiolla pois autojen tekniikan ja koneen ihannoinnin luota, välttäen samalla “danger to manifold” -tyyppiset typeryydet. Siitä aiheutuu kuitenkin tunne, että elokuva ei erityisemmin välitä autoharrastuksesta, ellei kyse ole miljoonien eksoottisista hiilikuituteoksista tai henkilökohtaisesta kostosta.

Elokuvan keskivaiheen toimintakohtaukset koostuvat siitä, että päähenkilöt aiheuttavat omalla hölmöilyllään tilanteen, josta ”900-hevosvoimainen” Mustang ei tunnu pääsevän pois ilman pienkoneen tai helikopterin avustusta. Tällä toki saadaan aikaiseksi muutama makea stuntti, mutta elokuva tuntuu jahkailevan ajautumalla ehdoin tahdoin hankaluuksiin. Myös sivuhahmojen kuvioita ihmetellään minuuttikaupalla, vaikka hahmojen osuus tarinallisesti on häviävä.

Need For Speed

Pisteitä Need For Speed kuitenkin kerää näyttävyydestä. Tietokoneanimointi on pidetty minimissä ja sen sijaan suosittu oikeita stuntteja. Autoja ja niiden stunttikopioita kuvataan pääosin pitkin, rauhallisin yleiskuvin, antaen katsojalle aikaa hahmottaa kilpailun tai taka-ajon tilanne. Myös vauhdintuntu välittyy pääosin kiitettävästi, joten ajoittain saattaa löytää itsensä penkin reunalta jännittämästä. Poikkeuksena viimeinen, ratkaiseva kilpailu, joka tuntuu yliladatulta, eikä saa kunnolla omasta eeppisyydestään kiinni pakollisen ”poliisi nappaa lopulta aina” -paheksunnan iskiessä.

Kun yhtälöön lisätään yllättävän toimiva soundtrack ja jokseenkin siedettävältä kuulostavat autot, on kasassa erikoinen paketti. Need For Speed on typerä elokuva, joka kuitenkin jollain tasolla onnistuu viihdyttämään olemalla pääosin harmiton ja aidosti vauhdikas.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: