Classic Motorshow 2014

Lahden messukeskuksessa järjestettävä Classic Motorshow kokosi jälleen kerran suuren joukon harrasteautoja sekä messuhalliin että pihan harrasteautoparkkiin. Unelmia -pääteemalla järjestetyn tapahtuman suurin vetonaula oli Lamborghini Miura. Samaa kirkkaan vihreää yksilöä on esitelty maailmalle mm. Top Gearin kautta.
Valitettavasti Miura oli sijoitettu keskelle toimistomaista huonetta. Arjen harmaa ympäristö sekä valaistus ei juuri vähempää olisi voinut tehdä autolle oikeutta. Lisämausteena auto oli huhujen perusteella osan ajasta esillä keulasta ja perästä saranoidut luukut avattuna, täysin muodot rikkoen. Silti on nähdä suhteellisen harvinainen auto Suomen maaperällä, vaikka valitettavasti vain vieraana.
Huomattavasti paremmin oikeuksiinsa pääsivät luonnonvalossa kylpeneen viereisen hallin autot, etupäässä upea, alunperin Intiaan tilattu Rolls-Royce. Kaksiovinen auto sopisi hienosti alkuperäistä työkalukokoelmaa arvostaville BMW-kuljettajille, takaluukun kannesta nimittäin löytyy punaisella sametilla ja nahalla verhoiltu työkalulaatikko.
Lisää brittiaatelisia löytyi upeakuntoisen Aston Martin DB6:n muodossa. Aston oli onneksi saanut pitää alkuperäiset pinnavanteensa, toisin kuin lähistöltä löytynyt Ferrari 328. Ei ehkä ihan paras tapahtuma mainostaa tuning-vanteita?
Harvinaisia, mutta Keski-Eurooppalaisista museoistakin usein löytyviä klassikoita melkein mielenkiintoisempaa kalustoa löytyi merkkikerhojen osastoilta.
Aktiivisten ranskalaisvalmistajien merkkikerhot löytyivät sulasta sovusta vierekkäin. Peugeot 504 Coupén ja peltipuskurisen Citroen CX:n kaltaisten itsestääselvien klassikoiden lisäksi Renaultin puolelta löytyi upea Renault Fuego Turbo. Kaikista eniten kahdeksankymmentä- ja yhdeksänkymmentäluvun kalustoon mieltyneenä messuilla lämmitti varovainen 90-luvun tuotteiden esiinmarssi, jota pirteän värinen 306 Cabriolet edustaa hienosti.
Saksalaismerkkien upeinta kärkeä edustivat kahdeksankymmentäluvun klassikot Audi Quattro ja E30 M3 BMW. Upeita, mutta usein nähtyjä autoja enemmän katse kuitenkin pyöri Audi 200 quattrossa, jossa musta ulkoväri yhdistyi upeasti punaiseen nahkasisustukseen ja BBS:n vanteisiin. Muita saksalaishelmiä oli yllättävän unohtuneessa maineessa Porsche-kontaktista huolimatta oleva W124-korin 500E. Pitääkö AMG-statuksen puute auton ansaittua vähemmässä huomiossa?
Japanilaispuolelta olisi kaivannut enemmän erikoisempaa kalustoa. Parhaasta päästä olivat hienokuntoinen AE86 Toyota Corolla GT, sekä fantastisen upea Isuzu Bellet GT-R Coupé. Mahtaako kaarien levitykset olla jo tehtaalta?
Jaguar-osasto oli tehty merkille sopivaa pilkettä silmäkulmassa osoittaen. Kaksi avonaista E-typeä, parit keinopalmut ja naiset poseeraamaan bikineissä. ”Tälläistähän se elämä avo-E-typen kanssa on?” Tuskin mikään muu merkki onnistuisi tekemään vastaavaa ilman, että se näyttäisi epätoivoiselta yleisöhuomion kalastelulta?
Ford Sierrasta löytyi hauskasti kaksi saman ikäluokan valkoista edustajaa varsin erilaisella taustalla. Sisätiloissa ollutta on ohjastanut mm. Klaus Ludwig. Harrasteparkista taas löytyi hämmästyttävän hienokuntoinen vakio-Sierra.
Classic Motorshow’n järjestäjät ovat ymmärtäneet monen saapuvan harrasteautotapahtumaan omalla harrasteautollaan. Näyttelyhallin edustan yli 30-vuotiaiden autojen parkki on lähes itse näyttelyn veroinen nähtävyys.
Alfa Giulia Coupé, Porsche 911 ja Ford Thunberbird sulassa sovussa kertoo paljon kaluston värikkyydestä.
BMW 2002 Turbo, Renault R8 Gordini, Opel Manta sekä 70-luvun lopun Toyota Corolla edustavat aikakautensa sporttisempaa päätä.
Citroën 2CV ja Datsun 100A taas ovat loistavia esimerkkejä hyväkuntoisen arkisen perheauton hienoudesta. Alla oleva Talbot ja Skyline, sekä Jaguar XK ja Ford Anglia tas esittelevät kaluston kontrastia.
Harrasteautoparkin korkeasta tasosta huolimatta on aina hyvä varautua suorannaiseen ruuhkan oman autonsa ympärillä. Näin oli ainakin käynyt Peugeot 205 T16 -kuljettajalle. Auton taustasta ei ole suuremmin käsitystä, mutta paikalla olleesta kahdesta B-ryhmän näköisestä autosta toinen oli lähes virallinen Dimma-korisarja etumoottoriseen 205:een, ja kuvan yksilö taas oikeasti keskimoottorinen ja erittäin turboahdettu.
Katso näyttelyn loput helmet kuvagalleriasta!