Koeajossa Alfa Romeo 156 2.0 JTS (2004)

Alfa Romeo 156 2.0 JTS

”Vierivä kivi ei sammaloidu.” ”Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku.” ”Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.” ”Jokaisen todellisen autoharrastajan täytyy omistaa Alfa Romeo.” Nyt otetaan urbaanilegendasta mittaa.

Alfa Romeo on nykyisin hiukan erityisasemassa italialaiseksi automerkiksi. Ferrari tunnetaan kaikkialla, vaikka sen autoja omistavat vain harvat. Toisessa ääripäässä Fiat on tunnettu jokamiehen autona ja monissa perheissä muistellaan perheessä ollutta fiiua. Tällä logiikalla ajateltuna jonkun täytyisi omistaa Alfa, mutta kukaan ei tunnusta. Huoltoaseman baarissa voi vain kuulla tarinoita kaverin kavereista ja pikkuserkuista, joiden Alfat kärsivät suorastaan poltergeistia hipovista vikakierteistä.

Merkin asteikolla 156 on onnistunut malli. Yli 600 000 kappaleen kohonnut valmistusmäärä on Alfalle hyvä, arvostelut olivat suotuisia ja 156 on subjektiivisessa parkkisbongauksessa yleisin merkkinsä edustaja. Varsinkin malliston loppupään autot näyttävät edelleen veikeän tyylikkäiltä, aivan kuin kaikki muut olisivat unohtaneet kaiken estetiikasta ja keskittyneet vain törmäyssäännöksiin. Päämuotoilijana oli Walter de Silva, joka sittemmin on mekastanut VAG-konsernin linjoja uuteen uskoon.

Mutta onko 156 tarpeeksi Alfa avatakseen myytin käärmelogoisen auton omistuspakosta? Aika lakata ihailemasta ulkokuorta ja antaa auton toteuttaa itseään.

Sisällä on merkkejä lisää alfuudesta. Sisusta on mukava ja tilava. Jos takaoven kahvan löytää, saa palkkioksi sangen siedettävästi tilaa myös matkustajana. Kuskin osastolla mittarit on upotettu kuilumaisiin poteroihin ja teema jatkuu keskikonsolissa, jota on käännetty aavistus kuljettajaa kohti. Vastassa ei ole nappiarmeija eikä kaaos, vaan kaikki on ryhmitelty tyylikkäästi. Ajoasento on kutsuva ja penkki on muotoiltu sopivasti, koko auto tuntuu keskittyvän ajajan paikalle. Fiilis on hiukan sama kuin samanikäisissä bemareissa: “kyllä”.

Käännän avainta ja vuorossa on lisää alfailua. “Kato, että se CODE-valo sammuu ettei ajonesto jää taas jumittamaan.” Niinpä niin. Stereotypioissa on usein sittenkin rahtunen totuutta.

Lopulta päästään itse asiaan. 2.0 JTS herää henkiin ja kuulostaa… moottorilta. Missä ovat ooppera ja enkelikuorot? Myös Alfa Romeo -logolla varustettu kytkin suostuu yhteistyöhön tanskalaisen kävelykengän kanssa eikä vaadi italialaista nahkajalkinetta toimiakseen. Keskustaliikenteessä vaikutelma on helppo ja tavallinen, sekä hyvässä että huonossa.

Moottoritiellä kone murisee kutittelevasti ja auton liikkuminen on perusvakaata. Ajatus karkaa roadtrippeihin, sillä 156 liikkuu 170 hevosvoiman turvin sen verran vaivattomasti ja mukavasti maantiellä. Koeajolenkin seututiet eivät ole erityisen mutkaisia, mutta myös ohjaus on peruspirteä ja samaa voi sanoa vaihdekepin tuntumasta. Alusta on mainio tasapaino mukavuuden ja kontrollin välillä. Kaiken kaikkiaan kivaa mutta turhan tavallista.

Alfan luotettavuus nousee aiheeksi kun pysähdymme ottamaan kuvia paikalliselle autopurkaamolle ja vitsailen Alfa Romeon luontaisesta ympäristöstä. Romuttamon mies vilkaisee autoa ja toteaa ”joo, kyllä meillä noitakin on jo”. Auton omistajalla riittää vielä huumoria, sillä tähän mennessä 156 on ollut melko samalla tasolla minkä tahansa ikätoverinsa kanssa. Hymähtelyä aiheuttaa korkeintaan asioiden toteuttaminen hetkittäin sangen italialaisittain, sillä esimerkiksi pesunestettä täyttäessä kannattaa olla tarkkana. Vastalahjaksi tarkkasilmäinen saattaa bongata konetilasta apilalogon.

Koeajon perusteella olisi helpointa leimata 156 perusautoksi, joka oikeastaan yrittää olla kuin kaikki muutkin luokkansa edustajat, korkeintaan paremmin istuvassa puvussa. Mutta asia tuntuu olevan monimutkaisempi.

156 tuntuu autolta, joka on helppo ajettava siksi, että se ei oleta saavansa paljoa huomiota. Jos siihen kuitenkin keskittyy, auto vihjailee hiukan paremmasta sunnuntailenkistä, hauskemmasta kotimatkasta, seututeiden suosimisesta. Ajokokemus on aavistuksen hilpeämpi kuin muilla luokkatovereilla, mutta jotain puuttuu. 2.0 JTS on pätevä moottori, mutta se ei varsinaisesti viettele sunnuntaiselle ajolenkille huippukierroksia käyttämään.

Ehkä Alfa Romeon salaisuus vaatii kunnolla paljastuakseen auton, joka vaatii kaiken huomion itseensä. Nyt Alfan myytistä voi löytää vihjeitä ja jäänteitä, ikään kuin ylimääräisiä kromosomeja perimästä, mutta täyteen loistoon se ei aukea. Ehkä 156 on jo turhan kaukana sukupuussa.

Jos kyseessä olisi Myytinmurtajien jakso, vastaus Alfa Romeon omistamisen pakollisuuteen olisi “mahdollinen”.

Tähän palataan vielä.

Alfa Romeo 156 2.0 JTS

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: