Koeajossa Mini Cooper S

Vuonna 1959 automaailmaa näki mullistavan konseptin British Motor Corporationin esitellessä pienen ja taloudellisen Minin. Sir Alec Issigonisin suunnitteleman auton erikoisuus oli etumoottorisuus yhdistettynä etuvetoisuuteen, jolloin matkustajille ja matkatavaroille jäi ulkomittoihin nähden huomattavan paljon tilaa.

Käytännöllisyytensä lisäksi Mini tuli tunnetuksi autourheilun kautta. Etuvetoisuus ja keveys tekivät Ministä kilpailukykyisen rallipoluilla ja muun muassa Timo Mäkinen sekä Rauno Aaltonen ovat ajaneet Minillä legendaarisen Monte Carlo Rallyn voittoon. Se on ollut menestyksekäs Mäkisen käsissä myös Suomen MM-rallia edeltäneen 1000 Lakes Rallyn reiteillä.

Se historiasta. Nykyään BMW:n omistuksessa olevasta Ministä esiteltiin alkuvuodesta kolmas sukupolvi. Sukunäkö on edelleen selkeä vuonna 2000 esitellyn ensimmäisen modernin Minin kanssa. Ulkomitat ovat kasvaneet ja ilme on aikaisempaa massiivisempi. Sisätilojen osalta puhutaan kuitenkin käytännössä kaksipaikkaisesta autosta, sillä täysikasvuiset viihtyvät kaksipaikkaisella takapenkillä lähinnä pakon sanelemana lyhyitä siirtymiä. Lapsille takapenkki toki on riittävä, mutta perhekäyttöä ajatellen pieni tavaratila luo omat rajoitteensa.

Kuljettajan paikalla palikat ovat pitkälti tutuilla paikoillaan. Ajoasennon saa varsin hyvin kohdalleen, mutta muutamissa kohdissa ergonomia on jäänyt selvästi toissijaiseksi asiaksi. Penkkien välissä oleva käsinoja on käsijarrukahvan tiellä ja nousee käsijarrua vedettäessä tahattomasti ylöspäin. Samoten käsinoja on viihdejärjestelmän käyttökytkimen tiellä.

Mini_6489

Ajossa kasvaneet mitat tuntuvat parantuneena mukavuutena, mutta samalla Minille kuuluisasta mikroautomaisuudesta on jouduttu tinkimään. Sport-asetus paikkaa tilannetta säätämällä alustan jäykemmäksi, terävöittämällä kaasunvastetta ja lisäten ohjausvastetta. Jälkimmäinen tuntuu monen muun nykyauton tapaan lähinnä turhalta, koska ohjaustuntoon asetuksella ei ole vaikutusta.

Mini kuitenkin kulkee tarkasti kuljettajan pyyntöjen mukaan. Lyhyt akseliväli ja nopea ohjausvälitys tekevät autosta kätevän tuntoisen kurvailulaitteen, ja sopivalla mutkapätkällä Mini saa hymyn nousemaan huulille. Lisäksi alustan toimintaa täytyy kehua, sillä se pysyy todella hyvin tilanteessa mukana niin terävissä saumoissa kuin isoissa heitoissakin.

Moottorina Cooper S:ssä on 192 hevosvoimainen 2-litrainen bensaturbo. 280 Newtonmetrin vääntö tekee arkiajosta vaivatonta ja tehoa riittää tämän kokoiseen autoon hyvin. Monien muiden kilpailijoiden turbokoneiden tyylisesti tämäkin voimanpesä on vain ikävystyttävän tasainen puurtaja. Pienellä yläkierrosten lisäpotkulla ajamiseen voisi saada mukavan lisämausteen. Auto on siis periaatteessa ominaisuuksiltaan liian hyvä herättääkseen tunteita.

Automaattivaihteistoa kohtaan suhtauduin skeptisesti ennen koeajoa. Mielikuvatasolla manuaali tarjoaisi enemmän fiilistä, mutta positiivisena yllätyksenä 6-portainen automaatti sopi Cooper S:ään hyvin. Vaihteiston toiminta on loogista ja tuo mukavuutta arkiajoon. Halutessaan urheilullisempaa tunnelmaa sitä voi kuitenkin käyttää ratin takana olevista vaihtovivuista.

Mini_6479

Uusi Mini Cooper S on huomattavasti edeltäjiään tasapainoisempi ja mukavampi kokonaisuus. Arkikäyttöä ja valtamarkkinoita ajatellen tämä on ymmärrettävä kehitys, mutta valitettavasti uutuus ei tarjoa edeltäjiään vastaavaa hauskuutta teknisestä paremmuudesta huolimatta. Toisaalta tiedämme nyt mitä odottaa JCW-mallilta; hieman luonteikkaampi kone ja tunnokkaampi ohjaus, kiitos!

Mini Cooper S A

Moottori: 1998 cm3 nelisylinterinen turboahdettu rivimoottori. Teho: 141 kW (192 hv) @ 4 700 – 6 000 1/min. Vääntö: 280 Nm @ 1 250 1/min. Vaihteisto: 6-vaihteinen automaatti Omamassa: 1250 kg. Suorituskyky: 0-100 km/h: 6,7 s. Huippunopeus: 233 km/h (rajoitettu). Renkaat: Etu ja taka: Dunlop Sport Maxx RT 205/40/18″ Kulutus ja päästöt: Yhdistetty EU-kulutus ja CO2: 5,2 l/100km ja 122 g/km.

Hinta alkaen:
Mini Cooper S A: 32 431 €
Koeajoauto: 49 306 €

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: