Salo Racingin uudet kujeet: Peugeot 208 R2 & T16 R5

Suomen rallipiirit kokivat muutamia vuosia sitten hiukan vastahakoisenkin muutoksen, sillä useiden sukupolvien luottonimet Mitsubishi ja Subaru jättäytyivät pois leikistä. Kun samassa rytäkässä kuvioihin tulivat vielä uudet kilpailuluokat, soppa oli valmis sekoitettavaksi. FIA:n määrittelemä R-ryhmä tarjoaa tähän tietynlaisen ratkaisun. Vuonna 2012 tapahtuneen sääntöuudistuksen tavoitteena oli uudistaa tuotantoautoihin perustuvien kilpa-autojen säännöstöä ja ohjata kilpailua kevyempiin autoihin ja pienempiin moottoreihin. Käytännössä ryhmä on jaettu R1-R5 -luokkiin, R1:n ollessa melko lähellä tuotantoautoa ja R5:n ollessa vastaavasti lähellä WRC-autoa. Muiden uusien FIA-luokitusten tavoin luokkien keskipisteeksi otettiin 1,6-litrainen moottori, luokasta riippuen turbolla tai ilman. Jouluun on alle viikko kun toimituksemme mönkii ulos autoista uusimaalaisen teollisuushallin pihalla. Meidät ottaa iloisesti vastaan Peugeotia edustava Pekka Koski. Aikaa viralliseen julkistukseen on vielä tässä vaiheessa, mutta sosiaalisessa mediassa asiasta on kiusoiteltu jo pitkään, eikä pilkettä silmäkulmissa ole enää helppo peittää.

Salo Racingin tallissa meitä tervehtii ensimmäiseksi R2-luokiteltu Peugeot 208. Kyseessä on nuoren Antton Laurenin ajokki juniorien SM-sarjaan. Aloittelevalle rallikuljettajalle (tai varakkaalle herrasmieskisaajalle) R2 tarjoaa houkuttelevan vaihtoehdon: auton arvonlisäveroton hinta on 55 000 euroa. Hinnalle saa vastineeksi turvakaaria myöten kisavalmiin Peugeot 208:n. Tehoa 1,6-litraisesta vapaastihengittävästä moottorista otetaan 185hv (7800 r/min) ja se päätyy eturenkaille viisivaihteisen sekventiaalivaihteiston ja mekaanisella luistonrajoituksella varustetun tasauspyörästön läpi. Minimipaino kuljettajan kanssa on 1190 kg. Juha Salo ja Salo Racingin Peugeot 208 T16 R5 Tallin nimikkomies Juha Salo hymyilee syystä toisen auton aihion vieressä. Seitsenkertainen rallin Suomen mestari (viimeisin vuonna 2012) päätyi uutta ajokkiaan etsiessä R5-luokiteltuun Peugeot 208 T16:een. Kun Peugeotin organisaation takaa löytyi Mitsu-ajoilta tuttuja henkilöitä, ja kun ranskalaiset tarjosivat kokonaisuutta sopivaan hintaan, oli valinta yllättävän helppo. Vierailtaessa T16 on vielä pelkkänä korina ja kauniisti lajiteltuina osanippuina. Hintaa R5-luokitetulla Peugeotilla on 209 000 euroa (alv 0%). Mikäli auton haluaa valmiiksi koottuna, tulee tähän vielä 18 000 euroa (jälleen alv 0%) lisää, joten kärsivälliselle kasaajalle on luvassa pikkuauton hintainen säästö. Samalla autoon tulee tutustuttua läpikotaisin ja kaikki lapsuuden legopakettitraumat saa nollattua kerralla.

Teknisten tietojen puolesta R5 on erittäin vakuuttava. 1,6-litrainen moottori on saanut turboahtimen kaverikseen, jolloin tehoa saadaan 280 hv (6000 r/min). Menohalut tulkitaan liikkeeksi kiinteällä nelivedolla, jonka etu- ja takatasauspyörästöt ovat lukittavissa. Välissä on viisivaihteinen sekventiaalivaihteisto, mutta R2:n yksilevykytkin on vaihtunut tässä vaiheessa kaksilevykytkimeen.  Minimipaino on 1230 kg, joten tehonlisäys huomioiden vauhtia on luvassa. Loppuilta kuluu mukavasti autoa, osia ja dokumentaatiota tutkiessa sekä Markuksen kysellessä Salon Mitsubishi-vuosista. Joululomille poistuttaessa toteamme yksissä tuumin, että tähän aiheeseen palataan vielä. Seuraamme mielenkiinnolla rallikauden etenemistä sekä Salon ja Peugeotin suoriutumista.

One Comment on “Salo Racingin uudet kujeet: Peugeot 208 R2 & T16 R5

  1. Päivitysilmoitus: Pirteä pikkuleijona: Peugeot 208 T16 R5 | Ajakaamme.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: