Ajakaamme.netin vieraskynään tarttuu tällä kertaa toimittaja Jenni Ahlapuro ja arvostelussa hänellä on Emma Kimiläisen kirjoittama Naisen autoiluopas.

Emma Kimiläinen on yksi Suomen tunnetuimmista naiskuljettajista, eikä ihme. Autourheilijan uraa parikymppinen mimmi ehti aloitella jo reippaassa kolmen vuoden iässä. Kilpahengessä karting-ratoja valloitettiin ennen ala-astetta, eikä tahti ole hidastunut. Mikroautot ovat matkan varrella vaihtuneet astetta suurempiin hevosvoimiin, ja ajokilometrejä Emmalta löytyneekin jo pienen kylän verran. Näistä lähtökohdista luulisi käytännön tietotaitoa riittävän, joten helposti lähestyttävän ajo- oppaan kirjoittaminen nimenomaan naisille suunnattuna tuntuu vetävältä idealta. Ainakin ajatuksen tasolla.

Naisen autoiluoppaassa Emma neuvoo hyvinkin konkreettisin esimerkein yleisimmissä auton omistajia askarruttavissa tilanteissa ja ongelmissa. Vinkkejä löytyy niin ajamiseen kuin auton huoltamiseenkin, ja niistä tärkeimmät on ripoteltu mukavasti omiin osioihinsa jotka erottuvat muun tekstin seasta vaivattomasti. Hyvin jäsennellystä oppaasta on helppo löytää haluamansa asiat pikaisellakin selauksella – vaikka sitten kesken taskuparkin tai tankkauksen. Monet itsestään selvät asiat ovat avattu kunnolla auki, jolloin Naisen autoiluopas käy järkeen vaikka autoa ei olisi hetkeen nähnytkään. Idioottivarmaan toteutukseen on tähdätty, ja se näkyy.

Mistään syväluotaavasta oppaasta ei ole kyse, vaan kirja noudattaa hyvin tarkkaan jo autokoulusta saatuja oppeja. Koska kirja ei tarjoa minkäänlaista poikkeuksellista tai syvempää tietoa, ei se myöskään erotu joukosta edukseen. Vaikka Naisen autoiluoppaassa onkin vankka kattaus hyvää perustietoa, olisi koko ikänsä autojen parissa viettäneeltä kirjoittajalta kaivannut jotain antia myös tästä kokemuksesta. Emman parhaimpia valtteja on nimenomaan raudankova ammattiosaaminen, ja sen kuittaaminen lähinnä takakannen kuvituksella tuntuu tylsältä vedolta.

Kirjan suurin haaste sijaitsee sen asetelmassa. Vaaleanpunaisiin kansiin nidottu teos täyttää sivunsa humoristisilla stereotypioilla, eikä se ota itseään turhan vakavasti. Ikävä kyllä myös kirjan kohderyhmä saa saman kohtelun, ja naista käsitelläänkin jo alkusanoista lähtien avuttomana huulipunaidioottina, jolle taustapeili on vain meikkausväline. Kokonaisuudesta syntyy vähemmän imarteleva vaikutelma, joka heikentää kirjan uskottavuutta merkittävästi. Ilmeisesti rempseyttä tavoitteleva kirjoitustyyli sortuu ampumaan yli kerta toisensa jälkeen anglismien ja puhekielen sanontojen vilistessä silmissä.

Huumori uppoaa harvakseltaan maaliinsa, eikä turhankin ylikorostuneet stereotypiat perinteisistä sukupuolirooleista ja naiskuljettajien osaamisesta tai mielenkiinnon kohteista jaksa naurattaa edes kirjoittajan tarkoittamalla ironisella tavalla. Ajatusvirtamaiseen kirjoitusasuun yhdistettynä teksti on paikoin hyvinkin kiusallista ja jopa väsyttävää luettavaa. Tämä on poikkeuksellisen harmillista, sillä idioottivarmaksi suunnitellun oppaan tarjoama tieto itsessään olisi kelpoa tavaraa monellekin kokemattomalle kuljettajalle – edellyttäen, että se tulee paketissa jota jaksaa lukea.

Naisen autoiluopas on hämmentävä teos. Aloite kirjan tekemisestä on tullut kustannusyhtiöltä, joten on vaikea päätellä minkä verran itse kirjoittaja on ollut mukana vaikuttamassa haluttuun suuntaan. Emma pärjää varsin hyvin miehiseksi mielletyssä autoilun maailmassa, mutta sitä ei osata hyödyntää laisinkaan. Alansa ammattilaisen sijaan kirja on kirjoitettu naiselta naiselle, eikä näistä daameista kumpaakaan haluta ottaa vakavasti. Sinänsä ajatus yksinkertaisesta oppaasta tuoreille ja kokemattomille auton omistajille on erinomainen, mutta luotaantyöntävä toteutus ei tietenkään ole bisnesideana sieltä parhaimmasta päästä.

Esipuheessaan Emma pyytää antamaan kirjalle mahdollisuuden vaikka lukija ei kohderyhmään kokisi kuuluvansakaan – itse en voi hyvällä omallatunnolla suositella samaa.