Kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen elokuvateatterista löytyy uusi Mad Max -elokuva. Edes 1980-luvulla ei olisi uskottu, että tulevaisuus on näin ideaköyhä.

1990-luvun lopusta saakka kehityshelvetistä toiseen poukkoillut Mad Max: Fury Road on kuitenkin osoitus siitä, että jotkin comebackit onnistuvat. Suurin vaikuttaja lienee se, että franchisen johtohahmona on edelleen ohjaaja George Miller, joten luova johtajuus ei ole karannut markkinointiosaston haltuun. Alkuperäinen resepti maistuukin Fury Roadissa vahvasti.

Vaikka aiemmat Mad Maxit eivät olleet elokuvallisen tarinankerronnan korkeuksiin tavoittelevia, on Fury Road kuitenkin entistäkin yksinkertaisempi paketti. Jyhkeän sotarekan matka motivoidaan alkuun veden ja öljyn sijasta ihmisillä, mutta loppu on pelkkää ryminää, paljastaen vain vähän hahmoista tai Mad Maxin maailmasta. Perinteitä kunnioittaen tosin Max päätyy seikkailun pyörteisiin ensin huonon päivän ja sitten idealistisuutensa takia. John McClane olisi ylpeä.

Tom Hardyn esittämä Max Rockatansky on entistäkin hiljaisempi toimintakohtausten puurtaja. Tarinan pääosaan nouseekin Charlize Theronin esittämä Imperator Furiosa, jonka ympärille kaikki toiminta keskittyy. Hilpeitä, Borderlandsin Psychoja muistuttavia Sotapoikia elokuvassa personoi Nux (Nicholas Hoult). Koska elokuvalla on muuten kiire toimintakohtauksesta toiseen, ovat hahmot muilta osin hilpeän huomiotaherättäviä mutta valitettavan ohuita.

Toimintaa elokuvasta ei puutu. Kahden tunnin paketti on ängetty täyteen pitkiä kohtauksia, jolloin kaaos tuntuu kaatuvan päälle ja sankareilla on kiire. Elokuva korkeintaan välillä vetää henkeä erottaakseen kohtaukset toisistaan, kunnes taas mennään. Toiminnasta kiitettävän suuri osa on aitoa, vaikka elokuvassa olevat visuaaliset efektit muuttavatkin jopa päivän yöksi. Ihailtavasti räimeestä saa myös selvää, sillä elokuvantekijät ovat noudattaneet visuaalisen kerronnan klassikkoniksejä katseen kiinnittämiseksi oikeaan kohtaan.

Autoharrastajalle Fury Road on kuin romuttamo: kaikkea löytää kunhan tietää etsiä. Bongailun iloa riittää juuri niin paljon kuin oma harrastuneisuus antaa periksi, aina mielikuvituksellisista hyökkäysautokyhäelmistä Holleyn kaasareihin. Jopa Sotapojat palvovat V8:ia kulttimaisella innolla. Pääpaino on jenkkikalustossa, sillä täysin perustellusti takorauta on helpompi vaihtoehto sivilisaation loputtua. Laajan ajoneuvokirjon edessä on syytä suorittaa iso kumarrus elokuvantekijöiden suuntaan.

Viihdykkeenä Mad Max: Fury Road on kuin nimikkohahmonsa: se pelastaa päivän muttei pidä liikaa melua itsestään. Australian kuuma aavikko ja loputon ryminä tekevätkin siitä erinomaisen kesäelokuvan. Jäämme odottamaan toiveikkaana Mad Max: The Wastelandia.