Kuvakooste: Neste Oil Rally Finland 2015

Neste Rallin tulokset ovat olleet selvillä jo pitkään, mutta kuvia ei ole koskaan liikaa. Vihdoin myös Ajakaamme.net tarjoilee oman katsauksensa tapahtumaan. Ralli on hieno laji.
WRC-luokan kärkitaistelusta vastasivat luonnollisesti Jari-Matti Latvala ja Sebastien Ogier. Kolmanneksi sijoittui Mads Østberg. Latvalan voitto tuli lopulta selvästi 13,7 sekunnin turvin.
WRC 2 -luokan voiton toi Suomeen superlupaus Esapekka Lappi. Toiseksi sijoittui Pontus Tidemand ja kolmanneksi Yurii Protasov. Esapekka Lappi muuten viihdytti ralliradion kansaa lukuisilla letkautuksilla koko viikonlopun yli. Rallin puolivälin tienoilla jälleen yhden luokkansa pohja-ajan ajaneena Lappi toppuutteli, että ”kattellaan jos sieltä joku tulee takaa niin ruvetaan sitten ajamaan” ja EK 17 Surkee olosuhteita mies kommentoi sanoin: ”Oli surkee…”. Myös kartturi Janne Ferm osallistui huuteluun todeten rallin päätteeksi juhlinnasta: ”vedetään äässis on the shoulders”. Toivomme kaksikolle valtaisaa menestystä jatkossakin!
Valitettavasti WRC 3 luokan kotimaiset voittohaaveet kaatuivat Henri Haapamäen koettua rengasrikon, tai näin ainakin luulimme. Voitto meni kuin menikin Quentin Gilbertille, mutta vain 0,5 sekunnin turvin. Haapamäki ajoi uskomattomasti kärkeä kiinni yli kahden minuutin takaa-ajomatkalta, jääden lopulta toiseksi.
Alla muut WRC-luokan valokuvat viikonlopulta
Sekä vielä loput loput muiden luokkien valokuvat sekalaisessa järjestyksessä