Talvitestissä Gran Turismo 6

Mitä tehdä kun ulkolämpötila lähenee -20 astetta ja harrasteauto on ollut jo kuukausia talvisäilytyksessä?

Toki talvisen motorsport-tarpeen täyttämiseksi löytyy vaihtoehtoja moottorikelkkailusta sisäkartingiin, mutta toisaalta myös kotisohvalla voi saada osan ajoelämyksistä realistisesti mallinnetun ajopelin kautta. Näitä niin kutsuttuja simulaattoreita on nykyisin laaja valikoima ja kehitteillä vielä enemmän. Legendaariset PC-pelit aina Grand Prix Legendsistä Richard Burns Rallyyn ja rFactoriin ovat varmasti monelle autopeliharrastajalle tuttuja, mutta tällä kertaa päätimme noudattaa populistilinjaa ja keskittyä PS3:lle tehtyyn Gran Turismo 6:een.

Gran Turismo -sarjan ensimmäinen osa julkaistiin jo vuonna 1998, mutta varsinkin pari vuotta myöhemmin julkaistu GT2 kohautti. Valtava määrä hienoja autoja, joita sai virittää ja rakentaa haluamansa mukaan, vieläpä omaa lompakkoaan ohentamatta. Tämä yhdistelmä sai PC-pelaajan kaiholla haaveilemaan Playstation-konsolista pelkästään yhden pelin takia. Vuosien varrella uusia osia on julkaistu tasaiseen tahtiin, mutta messiaaksi nousi PS3:lle 2010 julkaistu Gran Turismo 5. Odotukset täyttyivät ainakin upean grafiikan ja valtaisan automäärän osalta, mutta valtavan pitkän kehitystyön jälkeen moni odotti enemmän.

Nissan R32 GT-R vs Nissan R34 GT-R Twin Ring Motegilla

Reilut kolme vuotta myöhemmin PS4:n julkaisumylläkän takaa yllätti sarjan uusin tuleminen: Gran Turismo 6. Alkuodotukset eivät olleet valtavan korkealla viitosen aiheuttaman lievän pettymyksen jälkeen. Kuutososa tuntuikin ajatuksena lähinnä päivitykseltä, sillä julkaisukin tehtiin vielä vanhalle konsolille. Onko kuutosesta järkeä maksaa 60 euron hintaa vai onko kyseessä vain viitososan pienoinen päivitys?

Ensimmäistä kertaa pelatessa uudet valikot tuntuvat hieman oudolta, mutta ne ovat kuitenkin loogisemmat ja helppokäyttöisemmät kuin viitososassa. Auto- ja ratavalikoima on kasvanut hieman, mutta osa on ollut DLC-sisältönä jo viitososassa. On kuitenkin hienoa että mukana on esimerkiksi Belgian upea Spa-Francorchamps ja 60-vuotispäiväänsä viettänyt Californiassa sijaitseva Willow Springs. Uusimpien automallien lisäksi mukaan on onneksi mahtunut myös klassikkomalleja.

Subaru WRX STi Tsukubassa

Virittäminen on uusien valikoiden ansiosta entistä jouhevampaa, mutta väkisinkin muistelee kaiholla NFS Porsche Unleashedin yksinkertaista ja nopeaa raksi ruutuun -käyttöliittymää. Virityspuolelle on edelleen jäänyt melkoisia typeryyksiä, esimerkiksi öljynvaihdosta uuteen autoon saattaa netota useita kymmeniä hevosvoimia. Toisaalta taas Caterham Sevenin turbottamisesta saisi kokonaiset kuusi hevosvoimaa.

XBOX:in Forza-sarjassa virityspuoli on tehty huomattavasti Gran Turismoa paremmin, sekä sujuvuuden että rajoitteiden kannalta. Jos haluat karvalakkimallin Fiestaan Focus RS:n 5-sylinterisen moottorin ja nelivedon niin se onnistuu luonnollisesti rahalla. Kuten tosielämässäkin, virityksien rajana on vain mielikuvitus ja lompakko. Gran Turismon rajoitteet tuntuvat typeriltä Forzan jälkeen, esimerkiksi Gallardon ahtaminen ei ole mahdollista, vaikka maailmalla liikkunee jo satoja ahdettuja Lamboja.

BMW M4

Ajodynamiikassa on tapahtunut selvää kehitystä varsinkin rengasmallin ja eri autoyksilöiden kohdalla. Esimerkiksi Mitsubishin Lancer Evolution III tuntui muistuttavan tosielämän versiota huomattavasti viitososaa paremmin. Aliohjautuminen oli kuitenkin hieman oikeaa autoa voimakkaampaa, mutta ronskilla kaasulla ja aggressiivisilla ohjausliikkeillä auton sai etenemään luisussa kuten esikuvansakin. Oudosti uudempaa Evokymppiä ja Subarun STI-sedania vaivaa vakiona tulevilla sport-renkailla sama syndrooma kuin viitososassa, sillä ne eivät irtoa sivuluisuun millään. Yrittipä sitten vastaheittoa, mutkassa jarruttamista tai kaasulla irroittamista tuloksena on vain aliohjautumista. Edes takajousituksen vetäminen todella jäykäksi ja takaosan maavaran kasvattaminen ei saanut perää irtoamaan missään tilanteessa. Alustan säätö ei näytä vaikuttavan aivan realistisesti, mutta rallinelikoille ominaista huvia sai kuitenkin irti vaihtamalla renkaat comfort-luokan renkaisiin.

Autoista löytyy myös todella hämärästi mallinnettuja yksilöitä, esimerkiksi aiemmin mainittu Caterham Seven. 900-kuutioisen moottoripyörän koneen kierrosherkkyys vastaa lähinnä Scanian 16,4-litraista dieseliä, ja voimalinjan hitausmomentti on vielä kauempaa haettu. Jos Seven sattuu sutaisemaan yhden ainoan kerran, kaasun nostaminen ei tilannetta juuri pelasta. Auto nimittäin sutii tämän jälkeen vielä muutaman sekunnin kierrosten hidastuessa. Tälläiset lapsukset saavat ihmettelemään kehitystiimin testauspuolta. Onkohan kaikkia autoja edes kokeiltu? Väkisinkin tulee miettineeksi, että olisiko ajan ja resurssit voinut käyttää hieman eri tavalla, kun mukaan on ahdettu muun muassa kuuajelua simuloiva osuus. Kuka jaksaa kiinnostua kokeilua pidemmälle?

Toyota GT-86 sivuluisussa

Uuden rengasmallin ansiosta Comfort- ja Sport-renkailla ajaminen tuntuu realistisemmalta, ja varsinkin Comfort-renkailla autot muistuttavat enemmän esikuviaan. Kuitenkin sliksien tapauksessa moni auto muuttuu luonnottoman helpoksi ajaa. Tehokkaimmat takavedot lähtevät kaasua runtatessa vain aivan pieneen luistoon joka oikenee kuin itsestään. Useammasta automallista on tullut huomattavasti viitososaa haastavampia ajaa ja pädillä pelaavat ovatkin varmasti tästä hieman näreissään. Suurelle yleisölle tehdyissä peleissä on pakko tehdä jonkinlaisia kompromisseja ajomallinnuksen realistisuuden ja ajamisen helppouden väliltä, ettei pelistä tule täysin mahdoton kokemattomalle auton takapuolituntuman puuttumisen vuoksi.

Äänimaailma on valitettavasti kuutososassakin jäänyt lähinnä GT2:n tasolle. Moottoriääniä tulee väkisinkin verrattua Forzan vastaaviin, jotka on tehty todella paljon laadukkaammin. Gran Turismossa suurin osa autoista kuulostaa alakierroksilla esikuvaltaan, mutta kierrättäessä fiiliksen latistaa moottoriäänien tilalle kipuava synteettisen kuuloinen sirinä. Valitettavasti tuo parhaiten toteutettu kierrosalue jää pelatessa pienimmälle käytölle.

Light Car Company Rocket

Noin viidentoista vuoden iästä huolimatta pelillinen sisältö on yhä hyvin esikuvansa kaltainen. Kilpailuja ajamalla voitetaan rahaa ja välillä avataan pääsy uusiin sarjoihin lisenssitesteillä. Toimivaa konseptia on muokattu varoen uudenlaisilla tähdillä, jotka apinoivat suoraan Forza-kilpailijan tasoja. Systeemi ei varsinaisesti tuo kokemukseen syvyyttä. Toinen merkittävä uudistus kuuautoilun lisäksi on viitososan Top Gearin korvaaminen Goodwood Festival of Speed -lisenssillä. Puitteet ovat uudet, mutta ylämäkikisa ei ole juuri lentokenttärataa hauskempi.  Onneksi varsinaisia kisasarjoja on runsaasti ja teemat ovat mukavan vaihtelevia. Kilpailuihin osallistuu usein turhan nopealla autolla, jolloin ensimmäisten mutkien jälkeen saa ajella yksin. Eikä sikäli, nykyisellä tekoälyn tasolla ryhmän keskellä ajaminen on välillä melko haasteellista. The Real Driving Simulator todellakin, ehkä Racingin vuoro koittaa joskus.

Kaikista heikkouksistaan huolimatta Gran Turismoa haluaa pelata yhä uudelleen. On vaikea uskoa, että edelleenkin hieman raakileelta tuntuva peli koukuttaa näin pahasti, mutta ilmeisesti vuoden 1998 konsepti kantaa edelleen. Eikä kaiken huvin hintakaan ole kuin vajaa tankki bensiiniä.

McLaren F1

Pelin testaaminen suoritettiin uskollisesti palvelleella Logitechin G25-ratilla.

One Comment on “Talvitestissä Gran Turismo 6

  1. Päivitysilmoitus: Koeajossa: BMW M135i xDrive | Ajakaamme.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: