Ranskalaisiin autoihin kohdistuu usein ennakko-odotus siitä, että ne ovat leijuvalla, ehkäpä edustusautomaisella tavalla mukavia. Saksalaiseen kovaan suorittamiseen ja italialaiseen etenemiskiihkoon nähden ranskalaiset autot koetaan leppoisten ihmisten autoiksi. Tosin leppoisuus kestää usein vain niin kauan kunnes autosta putoaa seuraava osa. 1930-luvun iso juttu autoilussa olivat todelliset kansanautot. Samaan aikaan kuin Saksassa suunniteltiin Kuplaa kansan saattamiseksi työläisten lomakohteista toiseen, Ranskassa lähestyttiin samaa ongelmaa täysin vastakkaisesta kulmasta. Autobaanojen sijasta kansan kulkupeli suunniteltiin  maaseudulle: edullisuus ja monikäyttöisyys olivat ehdottomia edellytyksiä. Kuoppaisen pellon ylittäminen perunasäkkien kanssa, samalla kun kanamunat pysyvät ehjinä kennossaan, olivat auton käyttötarkoituksen kannalta paljon olennaisempia asioita kuin pitkät moottoritiematkat. Jos penkit saattoi nostaa piknikkiä varten ulos ja auto oli mahdollisimman yksinkertainen, eli halpa ja helppo huollettava, aina parempi. Nautiskelevan ranskalaisuuden keskellä Citroën 2CV on suorastaan hämmästyttävän järkisyntyinen. Meillä rättisitikkana tunnettu auto esiteltiin alunperin Pariisin autonäyttelyssä vuonna 1948. Citroën oli suunnitellut autoa pitkin 1930-luvun loppua, mutta toinen maailmansota pakotti takavarikointeja pelkäävän tehtaan jemmaamaan prototyypit ja työkalut pitkin Eurooppaa. Niinpä lähes 10 vuotta myöhässä ilmestynyt 2CV vaikutti esiteltäessä tarpeettomankin pelkistetyltä, mutta osui ajan hermoon: muutaman kuukauden sisällä esittelystä autosta oli jo viiden vuoden jonotus ja todellisten trendiautojen tapaan käytetty auto oli uutta arvokkaampi juuri kärsimättömyyden takia. Kahden hevosvoiman veroluokan nimitys oli autossa alunperinkin hämäävä. Esiteltäessä autossa oli BMW:n moottoripyöräbokserin hengessä suunniteltu 375 kuution kaksisylinterinen ilmajäähdytteinen moottori, joka kehitti nimeen nähden liioitellut 9 hevosvoimaa. Tuotannon loppuun mennessä moottori oli kasvanut 602 kuutioiseksi ja 29 hevosvoimaiseksi, tehojen käydessä tuotannon aikana välillä jopa yli 30 hevosvoiman. 600 kilon autoon tehoa ei ollut paljon mutta sitä oli riittävästi, ja moottori oli nokkelasti suunniteltu liikkuvien osien minimoimiseksi. Käsiveivi pysyi käynnistysvaihtoehtona hamaan loppuun asti. Etuvetoinen 2CV oli suunniteltu muiltakin osin yksinkertaiseksi. Pyyhkimet nappasivat ensimmäisissä versioissa voimansa nopeusmittarin vaijerista. Suomalaisen lempinimen autolle antanut rättikatto piti rakenteen kevyenä, hauskana ja monikäyttöisenä. Etuikkunat oli tehty kahdesta osasta, joista alempi taitettiin ylös. Lämmityslaite oli lähestulkoon liian yksinkertainen hajotakseen. Rättisitikan suosio tuli ja meni. Vanheneva malli sai piristysruiskeen vuoden 1974 öljykriisistä, jolloin pienikulutuksinen kevyt auto oli haluttua tavaraa. Sama tapahtui uudelleen vuonna 1981 rättärin esiintyessä James Bond -elokuvassa “For Your Eyes Only”. Lopulta kuitenkin autoon kyllästynyt Citroën vetosi kiristyviin päästömääräyksiin ja lopetti valmistuksen 1990. Hilpeästä käyttöautosta oli tullut vitsien, hippien ja tuotantorasitteiden kohde. Nopeaan koeajoon päätynyt yksilö on valmistuksen loppupäästä, vuodelta 1987. Osa pelkistetystä designista oli matkan varrella korvattu modernimmilla ratkaisuilla, mutta vuosien kulumat ovat toisaalta hioneet turhan hienostelun pois. Pintamuoveista puuttuu moni, mutta itse mekanismit ovat toiminnassa. Nykyisessä liikenteessä 29 hevosvoimaakin tuntuvat hetkittäin haasteelliselta, mutta taajamassa rättärillä pärjää mainiosti. Ainakin muu liikenne huomioi auton, sillä ihmiset osoittelevat ja kanssa-autoilijat hidastavat kulkuaan värikkään etanan nähdessään. Jos haluat murjottaa rauhassa, tämä ei todellakaan ole sopiva auto siihen. Ohjaustuntuma on miellyttävän ranskalainen. Tehostamaton ohjaus ei välitä jokaista renkaiden alle jäävää kiveä, mutta kertoo kyllä mainiosti mitä eturenkaat tekevät ja on leppoisan kevyt auton liikkuessa. Ratti on Citroënille tyypillisesti yksipuolainen. Täysin oma lukunsa on vaihteensiirto. Periaatteessa H-kaaviota noudattava sateenvarjokeppi tulee kojetaulusta melko vaakasuoraan ja toimii yhdistelmällä vaihdekepin kääntämistä sekä työntämistä ja vetämistä. Ensikertalaisen suurin toive on, ettei liikennevaloihin tarvitse pysähtyä, sillä vaihteet 2 ja 3 löytyvät helpoimmin. Pitkäliikkeinen vaihteensiirto yhdistettynä auton voimavaroihin takaavat valtavaa onnistumisen riemua jo pelkässä arkiliikenteessä. Lisää riemua tarjoilee rättärin jousitus. Jopa neljän hengen kuormalla jousitus toimii mahtavasti. Auto ei ajossa hyppelehdi hyytelömäisesti ympäriinsä, mutta se reagoi ympäristöön joustamalla itse. Nerokkaan jousitusrakenteen ansiosta 2CV nielee töyssyt yhdellä joustolla eikä jää heilumaan ylimääräistä. Maltillisten voimavarojen ansiosta pehmeä jousitus ei tunnu koskaan liian löysältä, vaikka verrattain korkealla autolla vauhdikas eteneminen saattaakin vaatia jousitukseen luottamista. Koska kyseessä on kuitenkin ns. “oikea” jousitus, tuntuma ei ole yhtä etäisen liitävä kuin Citroënin myöhemmässä bravuurissa, kaasunestejousituksessa. Sisätiloiltaan 2CV on suunniteltu neljälle. Viides henki on liikaa niin olkatilan kuin jousituksen puolesta, mutta neljä aikuista miestä mahtuu autoon mainiosti. Yhdessä avattavan katon ja aukitaitettavien etuikkunoiden kanssa tilaa ja avoautoilun fiilistä riittää. Rautajousitteiset penkit saattaisivat riepoa pitkillä matkoilla, mutta ne eivät ole rättärin ominaisinta aluetta muutenkaan. Käytännöllisyydestä lähtenyt 2CV on kuitenkin erittäin positiivisesti ranskalainen auto, sillä se on mukava, huoleton ja saa arkisetkin ajomatkat vaikuttamaan seikkailuilta täynnä onnistumisia. Mitä muuta voi autolta vaatia?