Koeajossa Audi TT Coupé

Audin urheiluautomallisto on kulminoitunut R8-superautoa lukuunottamatta yhteen malliin. Tämä automalli, Audi TT, on varsin näyttävän näköinen, mutta kuitenkin Audin pienen perhemallin sporttiversio S3:ta hitaampi ja kalliimpi. Mikä sitten tekee urheiluautosta oikean urheiluauton?

DSC_5407

Kaikki ei tietenkään ole tehosta kiinni. Esimerkiksi japanilaisklassikko-MX5:ssa on nykyiselläänkin alle 160 hevosvoimaa. Uuden TT:n moottorissa ei siis varsinaisesti ole mitään vikaa, sillä 230 hevosvoiman teho ja varsinkin 370 newtonmetrin vääntö riittävät katuajossa mainiosti.

Audin alusta on kuitenkin varsin tasapainoinen, joten auto sietäisi moottoritehoa huomattavasti nykyistä enemmän. Lääkkeeksi on tulossa 310-hevosvoimainen S-malli, mutta perusmallin koeajoyksilön hinnan ollessa 75 tuhatta euroa lisähevosvoimien hinta voi nousta kipurajalle. Lisäksi varsin identtisen oloisesta vääntölukemasta voisi päätellä, että perusmallin voimaa on kuristettu lähinnä yläkierroksilta.

DSC_5416

Nykyisellään nelivedon antamia vetopito-ominaisuuksia ei pääse ulosmittaamaan edes sadekelillä ja kitkarenkailla – auto pysyy mutkissa kuin liimattuna. Tämä on tietysti nopeuden ja helppouden kannalta erinomaista, mutta tekee ajettavuudesta hieman tylsänpuoleisen.

Lumella TT on varsin mukavan ja helpon tuntuinen viedä, ja sen Haldex-nelivetojärjestelmäkin on selvästi parantunut vuosien varrella. Ralliautojen näyttäviin suorituksiin on kuitenkin turha pyrkiä, sillä pienikin hipaisu jarruun yrittää oikaista auton välittömästi.

TT ei tosin tarvitse huomion herättämiseen erityisen näyttäviä ajosuorituksia. Kaksiovinen matala kori, keulan R8-viitteet ja perän sekä tankin korkin klassiset TT-piirteet ovat omiaan kääntämään katseita liikennevaloissa.

DSC_5440

Hieman yllättävästi uuden TT:n upein kuvakulma löytyy kuitenkin auton sisäpuolelta. Kohokohtina voi mainita salmiakkikuvioin tikatut nahkapenkit, kokonaan digitaalisen mittariston ja tuuletussuuttimista löytyvät ilmastoinnin säädöt. Mittariston näytön softapuoli on vieläpä suomalaisten osaajien käsialaa.

Minimalistisen tuntuinen kojelauta on omiaan tuomaan urheiluauton tunnelmaa sisätiloihin ja kokonaisuutena sisusta on selkeästi markkinoiden parhaimmistoa.

DSC_5430

Maltillisen kokoisessa talvirengastuksessa on omat hyvät puolensa, sillä matka-ajossa TT hiljenee isompien Audien tavoin varsin sivistyneeksi. Tämän lisäksi alla pyörivät 50-profiiliset Nokian R2:t toimivat varsin erinomaisesti asfaltilla ja lumella. Talvivanteina olleet 17-tuumaiset eivät kuitenkaan tee korin muodoille täyttä oikeutta.

Mutkatielle käännyttäessä moottoriääniä, ohjausta ja vaihteistoa saa halutessaan sähäköitettyä Drive Select -painikkeesta. Kovemmalla ääniasetuksella meteliä riittääkin kiihdyttäessä varsin reilusti, mutta hieman hämmentävästi auto hiljenee täysin moottorijarrulla ja tasakaasulla. Tämä aiheuttaa luonnottoman tuntuisen äänimaailman auton hiljentyessä jokaiseen mutkaan ja huutaessa raivokkaasti seuraavan suoran auetessa.

DSC_5413

Autona uusi TT on kuitenkin varsin erinomainen. Se näyttää ulkoa hienolta ja sisältä upealta. Se on tasapainoinen ajettava ja moottorissa on hyvin sitkeyttä arkiajoon.

Kokonaisuudessa on silti yksi Audin muutakin mallistoa vaivaava piirre – TT:stä puuttuu urheiluauton tuekseen tarvitsemaa tunnepuolta. Tämän takia tehokkaampi ja monikäyttöisempi S3 kiihdyttää TT:n ohi ostoslistalla. Pienempään autoon tyytyvälle erinomainen valinta olisi myös S1, joka on ajettavuudeltaan uutta TT:tä hauskempi.

Audi TT Coupé 2.0 TFSI quattro S tronic

Moottori: 1 984 cm3 nelisylinterinen turboahdettu rivimoottori. Teho: 169 kW (230 hv) @ 4 500 – 6 200 1/min. Vääntö: 370 Nm @ 1 600 – 4 300 1/min. Vaihteisto: Kuusivaihteinen DSG-kaksoiskytkinautomaatti. Omamassa: 1 410 kg. Suorituskyky: 0-100 km/h: 5,3 s. Huippunopeus: 250 km/h. Renkaat: Nokia Hakkapeliitta R2, 215/50 R17. Kulutus ja päästöt: Yhdistetty EU-kulutus ja CO2: 6,4 l/100km ja 149 g/km.

Hinta alkaen: 

Audi TT Coupé 2.0 TFSI quattro S tronic:  59 983 €
Koeajoauto: 74 428 €

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: