Hyvää syntymäpäivää Mazda MX-5!

Helmikuun kymmenes vuonna 1989 Mazda julkaisi 1.6-litraisen takavetoisen avoauton, MX-5:n. Brittiroadstereiden kulta-ajalta 50-60 -luvuilta tunnelmaa ammentanut kaksipaikkainen ja suorituskyvyltään varsin mitäänsanomaton auto olisi helposti voinut jäädä historian kirjoihin yhtenä lukuisista automaailman yrityksistä. Mazda oli kuitenkin tehnyt tutkimustyönsä harvinaisen tarkasti. Lopputulos onnistui välittämään sen saman primitiivisen ajamisen ilon kuin vuosikymmenten takaiset esi-isänsä Englannista. Kun hauska ajettavuus yhdistyi edulliseen ostohintaan sekä hyvin ei-brittiläiseen laatuun, muodostui MX-5:stä maailman eniten myyty urheiluauto. Miljoonas yksilö valmistunee lähivuosina.
Vuosien aikana etenkin kaikista puristisimmat ensimmäisen sukupolven (NA) mallit ovat kokeneet monta elämää. Luultavasti moni yksilö vietti alkuvuotensa Californian kaltaisissa lämpimissä maisemissa perheen kakkosautona, jolla kruisailtiin kaupungilla tai meren rannalla. Monen Mazdan elämä ei kuitenkaan loppunut tähän. Yli kahdenkymmenen vuoden ja useamman omistajanvaihdoksen jälkeen lukemattomat yksilöt ovat päätyneet harrastajille ratapäiväkäyttöön, rakennusaihioksi tai puhdasveriseksi kilpa-autoksi yksiin lukuisista malliin keskittyvistä merkkisarjoista. Ja juuri tässä moniulotteisuudessa lienee mallin pitkän menestyksen syy.
Ehkä merkittävintä MX-5:ssä oli kuitenkin on sen vaikutus urheiluautoihin ylipäänsä. Kahdeksankymmentäluvun loppupuolella ei markkinoilta juuri löytynyt sille kilpailijaa, eikä moni varmasti odottanut Mazdastakaan suurta menestystä. Toisin kävi. Muutamassa vuodessa Hiroshiman tehtailla valmistui neljännesmiljoonas MX-5. Mazda oli herättänyt klassisen urheiluauton uudelleen henkiin, ja pian markkinoille tulvi mitä erilaisimpia tulkintoja teemasta: mm. BMW Z3, Porsche Boxster, Honda S2000, Lotus Elise, Mercedes-Benz SLK ja MG F.
Kaksikymmentäviisi vuotta julkaisun jälkeen MX-5:n kolmas sukupolvi on elinkaarensa päässä. Lähiaikoina esiteltävä neljäs mallisarja on kehitetty yhteistyössä Alfa Romeon kanssa, ja kenties tällä kertaa japanilaiseen vereen sekoittuu brittigeenien lisäksi hieman italialaista tunteikkuutta. Sen vaikutuksia tarkastelkaamme jälkiviisaina vuonna 2039.
Aloituskuva: Aake Kinnunen