Kun teknisellä etumatkalla itseään mainostava autovalmistaja päättää unohtaa työsuhdedieselit ja keskittyä puhtaaseen ajettavuuteen, lopputulokselle asettaa tiettyjä odotuksia.

Alunperin ihmistieteistä lähtenyt halo-efektin käsite on sittemmin omittu myös markkinointiin. Siinä ihmiseen, tai brändiin, liitetään yhden positiivisen asian perusteella muitakin hyviä piirteitä. Kauniit ihmiset koetaan usein mukavammiksi, ja esimerkiksi M-sarjan mittaetsinkameroistaan tuttu Leica saa anteeksi Panasonicin pokkareiden myymisen mallistonsa alkupäässä. Automaailmassa tunnetuimpia esimerkkejä ovat Chevrolet Corvette ja Honda NSX: vähän kipinää muuten harmaaseen mallistoon.

Kuva: Lauri Ahtiainen

Le Mans -kilpurin kanssa nimensä jakava R8 on Audin yritys kohottaa merkin imagoa ajajan autojen valmistajana, tarkoituksena siirtää mielikuvat pois aliohjaavien öykkärifarmarien arkipäivästä. Keulan logosta ja Audi TT-henkisestä muotoilusta huolimatta kaksipaikkainen, keskimoottorinen coupé on enemmän sukua Audin alaisuuteen kuuluvan Lamborghinin Gallardolle. Alunperin 2006 esitelty R8 jakaa osan alustastaan ja V10-moottorin peruspalikoiden lisäksi nipun sekalaisia osia pikkuhärän kanssa.

Audi on kuitenkin tehnyt paketista selkeästi tyylilleen sopivan. 525 hevosvoimaa, 530 newtonmetriä ja 7 vaihdetta kahdella kytkimellä pitävät huolen siitä, että suorituskykyä löytyy malliston lippulaivan arvoisesti, kun taas takapyöriä reilusti suosiva (70-85% voimasta) neliveto pitää kaiken tämän energisyyden kurissa. 1620kg painoinen coupé ennättää paikaltaan 100km/h nopeuteen 3,6 sekunnissa. V10 ottaa kierroksia innoissaan ja palkitsee ne baritonimaisella laululla, tosin lähinnä auton ulkopuolella.

Resepti on kokonaisuutena sellainen, että kun palaverin päätteeksi saan puhelimeen kuvan auton mittaristosta ja saatesanaksi vain Laurin lakonisen kommentin “Soittele”, on aika sopia treffit Makkaratalon luo. Päivän tavoitteena on jatkaa siitä mihin F-typen kanssa jäimme: lähteä Kuninkaantietä tällä kertaa itään. Orjallisen reittisuunnittelun sijaan olemme sumplineet vain muutaman tärkeän välietapin: valokuvaussessio kotkalaisessa tehdashallissa sekä Haminan museotie Virolahdelle.

Valtatiellä R8 kulkee eleettömästi. Napakka jousitus muistuttaa ajoittain siitä, että kyseessä on gran turismoja enemmän varsinaiseen ajamiseen suunniteltu auto. Tehovarantoja kaivellessa myös neliveto muistuttaa siitä, että ajaminen on auton ykkösfunktio: auto ikään kuin keinauttaa lantiotaan ennen kuin renkaat tarraavat todella ja selkä painautuu kiinni penkkiin.

Tälle mallivuodelle faceliftatun R8:n iän paljastaa oikeastaan vain keskikonsolin viihdejärjestelmä: navigaatio on kankeaa, epäintuitiivista eikä autosta löydy suoraa liitäntää musiikin soittamiseksi. Myös moottori kehrää pääosin huomiotta, nostaen päätään vain huippukierroksia hakiessa. Siispä olemme radiokanavilta raikaavan Cheekin varassa.

Kotkassa kebabia etsiessämme käy ilmi, että Gallardoa konservatiivisemmasta muotoilusta huolimatta myös kirkkaanpunainen Audi hiilikuitupulisongeilla (4700€) herättää tunteita: kokonainen kahvila kääntää päätään kuin automainoksessa. Jälkiruokakahvin äärellä pohdimme, olisiko ajoelämys vieläkin parempi jos moottoria ja ohjaamoa erottava lasi olisi poissa. Omituiselta tuntuu myös Audin vaihtoehto myydä erikseen V10 Plus -mallia vielä hiukan kovempaan ajamiseen. Mikseivät kaikki V10:t ole automaattisesti parhaita mahdollisia?

Evästyksen jälkeen vuorossa on entinen eristelevytehdas, jossa olemme varanneet kuvaamiseen pari tuntia. Edes normaalisti henkilöautoille vieras ympäristö ei aiheuta merkittävää hämmennystä. Värikartastosta löytyisi monta peruspunaista parempaakin sävyä, mutta kattoikkunoista siivilöityvässä iltapäiväauringossa R8 näyttää olevan hiljaisen tyytyväinen saamaansa huomioon. Samainen iltapäiväaurinko on lähes muisto kun pääsemme vihdoinkin kuvauksista eteenpäin, joten on aika kiiruhtaa eteenpäin.

Viimeisten päivänsäteiden myötä Audin keula kääntyy kohti Haminan ja Virolahden kulkevaa museotietä, jota pidetään yhtenä Suomen parhaista tieosuuksista. Mutkasta toiseen soljuva R8 on paljon enemmän elementissään. Sport-moodissa jopa vaihteisto lopettaa besserwisseröintinsä, alusta toimii täsmällisesti ja auto liikkuu vaivattoman kevyesti. Ohjaus on maantieltä totuttuun tapaan miellyttävän raskas ja tunnokas, mutta tällaisessa ajossa tietoa tien pinnasta todella arvostaa. Ja minkä erinomaiset jarrut vievät nopeudesta pois, sen upea V10 kelaa lähes yhtä nopeasti takaisin.  Puolikuun valossa tyhjä museotie tuntuu omalta maagiselta maailmaltaan.

Kaikki kaunis päättyy aikanaan, tällä kertaa Virolahteen. Pysähdymme nappaamaan viimeisiä kuvia kylmäaseman kelmeiden valojen alle. Paikalliset mopopojat käyttävät koko vuoden rohkeutensa ja tulevat ujosti kyselemään Audin strategisia mittoja. Vain 317 000 euron hintalappu aiheuttaa pienen katkoksen hyväksyvään hyminään. Palkitsemme juttutuokion jälkeen poikien urheuden vilkuttamalla hyvästit kierroslukumittarilla.

Matkalla takaisin arkeen R8 palaa vaivattoman käyttöauton rooliin. Matalalla olevan keulan tavaratilaan ei toki mahdu kuin kaksi muovikassia, keskikonsoli on digikivikautinen ja penkinlämmittimet eivät tarjoa iltakuvauksissa kylmettyneelle kuvaajalle helpotusta. Mutta kun radiosta tulee 18. kerran päivän aikana “Timantit on ikuisia”, ei auta kuin nyökytellä hyväksyvästi. Niinhän ne ovat.

Kiitokset kuvauspaikasta Paperall Oy:lle