Ajakaamme.net

Arkistot

Istuudun 911 Carrera GTS:n kuppipenkkiin ja käynnistän 3,8-litraisen bokserikutosen ohjauspylvään vasemmalla puolella olevasta virtalukosta. Vakiona oleva sporttiputkisto hörähtää lupaavasti ja hymy nousee kasvoilleni.

Mainokset

Porschen GTS-mallimerkinnällä on pitkä historia. Ensimmäisen kerran Gran Turismo Sport sanoista muodostuvaa kirjainyhdistelmää käytettiin vuonna 1963 Porsche 904 Carrera GTS:n kohdalla.

Starttaan Porschen kotipihasta, sillä kalenterissani on kesän kolmas urheiluautoaamiainen.

Markkanen & Ahtiainen Metal Worksin valmistaman autorigin toinen testikierros syysmaisemissa. Kuva on lavastettu, todellisuudessa A 45 AMG on S3:sta nopeampi suoralla.

Ajakaamme.net ei vielä hetkeen vietä ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Toyota GT-86:sta käsitellyt ensimmäinen artikkeli on tehty 7. huhtikuuta 2013, mutta todellinen sisällöntuotanto alkoi vasta kesäkuussa. Varsinainen julkaisu lipsahti lopulta heinäkuun loppupuolelle.  Hitaasta synnytysprosessista huolimatta loppuvuosi meni vauhdilla ja matkalla kertyi kohtalainen määrä kuvia. Aloituskuva: Markkanen & Ahtiainen Metal Works  sai eräänä päivänä nokkelan idean kiinnittää Mazda MX-5:n hinauskoukkujen paikalle etupuskurin ilmanottoaukosta ulostyöntyvät teräsprofiilit, jotka kätevästi kannattelivat reilua kaksimetristä kameravartta. Kuvan ottamisessa oli vaikeutena oikeastaan vain kaksi… Lue lisää

Porsche 911 Carrera 4S (991)

Ajakaamme.netin noin viikon mittaisen hiljaiselon taustalla oli tehokas matkustelu ympäri Saksaa. Jotain kirjoitettavaakin reissusta jäi, 911:sta ja sen historiaan palataan alkavalla viikolla.

Porsche 911 3.4 (996)

Tiedättekö sen tunteen, kun lomamatkan jälkeen palaa takaisin omaan autoonsa?  Noin viikon tauon jälkeen ratin, polkimien, vaihdekepin ja viiksien sijainti on tuttu, mutta kenties niiden tuntuma on hieman muistikuvasta poikkeava.